Tutkimus vahvistaa koronan lievemmästä muodosta kertovan oireen – voi jatkua jopa puoli vuotta
Tuore tutkimus vahvistaa, että hajuaistin menettäminen koronavirusinfektion vuoksi on yhteydessä lievempään tautimuotoon. Tutkimuksesta uutisoi Miami Herald.
Hajuaistin heikentyminen on yksi yleisimpiä ja leimallisimpia koronaviruksen oireita, jonka on esitetty jo aiemmin olevan yhteydessä covid-19-taudin lievempään muotoon. Journal of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistu tutkimus vahvistaa, että oireen ilmeneminen on todella yleisempää lievemmissä tautimuodoissa.
Löydökset perustuvat yli 2500 potilaan otantaan. Heitä hoidettiin 18 eurooppalaisessa sairaalassa maalis-kesäkuussa viime vuonna.
Lievän koronavirustaudin sairastaneista potilaista lähes 86 prosenttia kertoi kyselytutkimuksessa kärsivänsä hajuaistin heikentymisestä, kun taas kohtalaisen tai vaikean taudin sairastaneilla osuus oli 4,5–6,9 prosenttia.
Kun tutkijat arvioivat objektiivisesti potilaiden hajuaistin toimintaa, he totesivat, että lievän tautimuodon sairastaneista siitä kärsi noin 55 prosenttia ja kohtalaisen tai vaikean tautimuodon sairastaneista noin 37 prosenttia.
Hajuaistin menetys yleisempää nuoremmilla koronapotilailla
Hajuaistin heikentymistä näyttää tutkimuksen perusteella esiintyvän laajemmin nuorilla kuin vanhoilla koronapotilailla. Yli 70-vuotiaat henkilöt ovat tämänhetkisen tiedon perusteella muita alttiimpia saamaan vakavan koronavirusinfektion.
Tutkijat arvelevat, että lievissä tautitapauksissa ilmenevä hajuaistin heikkeneminen saattaa liittyä ihmisen immuunivasteeseen. Tällöin elimistö pystynee taistelemaan virusta vastaan paremmin paikallisesti, jolloin taudinaiheuttaja ei leviä juuri ylähengitysteiden ulkopuolelle. Paikallinen tulehdusreaktio voi estää hajua aistivien solujen toimintaa.
Pitkäkestoinen muttei pysyvä koronaoire
Hajuastin heikkeneminen kesti keskimäärin noin 22 päivää. Tutkimuksen kyselyosiossa neljännes potilaista kuitenkin kertoi, että heidän hajuaistinsa palautui vasta kahden kuukauden kuluttua oireen ilmenemisestä.
Pieni osa potilaista kertoi hajuaistinsa olevan heikentynyt, vaikka sairastumisesta oli kulunut jo puoli vuotta.
Tästä huolimatta tutkijat uskovat, ettei covid-19-taudin aiheuttama hajuaistin menetys ole pysyvä oire, sillä virus ei vahingoita suoraan hajua aistivia soluja vaan lähinnä niitä ympäröiviä soluja.
Lue lisää aiheesta koronavirus.
Lähteet: Miami Herald, Journal of Internal Medicine, Eurek Alert
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää