Eurooppalaisten tutkijoiden tuoreet löydökset vihjaavat, että koronavirusinfektioon liittyvä haju- ja makuaistin heikentyminen eroaa rajun flunssan yhteydessä koetusta. Merkittävin ero on se, että koronapotilaat pystyvät hengittämään vapaasti oireesta huolimatta.
Uuden koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin oirekirjoon kuuluu haju- ja makuaistin heikkeneminen, jota näyttää esiintyvän erityisesti lievissä ja keskivaikeissa tautitapauksissa. Vaiva on tuttu myös rajua flunssaa tai kuumetta potevilla. Rhinology-tiedejulkaisussa ilmestyneessä raportissa kuitenkin havaittiin ero koronan ja flunssan aiheuttaman aistien heikentymän välillä.
Koronaan sairastuneet eivät nimittäin näytä kärsivän vuotavasta tai tukkoisesta nenästä, joten he pystyvät hengittämään vapaasti. Lisäksi koronapotilaat eivät erottaneet kitkeriä makuja makeista.
– On erityisen mielenkiintoista, että covid-19 näyttää vaikuttavan erityisesti makeita ja kitkeriä makuja maistaviin reseptoreihin, sillä niiden tiedetään olevan tärkeä osa synnynnäistä vastustuskykyä, tutkimusta johtanut University of East Anglia -yliopiston professori Carl Philpott sanoo tiedotteessa.
Tutkimukseen osallistui 30 ihmistä. Heistä 10 sairasti koronaa, 10 pahaa flunssaa ja 10 oli terveitä. Tutkimuksen pienen luonteen vuoksi tulokset tulee varmistaa suuremmissa otannoissa.