Kärsitkö tästä oireesta? Tutkijoilla on hyviä uutisia – ennustaa lievempää koronatautia
Koronavirustartunta saattaa olla lievempi potilailla, jotka menettävät hajuaistinsa tartunnan takia. Jos tuoreen tutkimuksen havainto varmistuu lisätutkimuksissa, hajuaistin menettämistä voidaan käyttää suotuisamman ennusteen ennusmerkkinä.
Tutkimus julkaistiin Annals of Allergy, Asthma & Immunology -lehdessä, ja sen perusteella hajuaistin menettäneet tarvitsevat muita harvemmin tehohoitoa tai hengitysputkia ja heidän sairaalahoitonsa on usein lyhempi kuin muiden koronapotilaiden. Myös akuutti hengitysvajausoireyhtymä on heillä harvinaisempi.
Hajuaistin menettäneet olivat tutkimuksessa hieman nuorempia kuin muut potilaat ja heidän joukossaan oli enemmän naisia ja ylipainoisia. Monilla hajuaisti oli heikentynyt jo aiemmin ja allerginen nuha sekä krooninen nenän- ja sivuonteloiden tulehdus olivat heillä yleisempiä.
Tutkimus perustuu 949 potilaan tietoihin. Joka viidennen hajuaisti oli heikentynyt tartunnan myötä.
Copyright 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
20:31
HJK hurmaa europelissä – Helsingissä todella arktiset olosuhteet
-
20:24
15-vuotias tyttö teki ilmoituksen raiskauksesta – teinipojat hirttivät epäillyn metsään Ruotsissa
-
20:08
Entiset maajoukkuekaverit tukevat halvaantunutta Sanni Hakalaa: "Oot maailman vahvin"
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo uhkailee toista: "Pidä mielessä se, mitä tapahtuu"
-
19:44
Asiantuntija: Venäjä voisi estää suomalaisia lähtemästä Venäjältä rajasulun vastatoimena
-
19:30
Sanni Hakala, 26, halvaantui: "Saatan joutua istumaan pyörätuolissa lopun elämääni"
-
19:06
Maria Pettersson ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta – tiukan äänestyksen tulos oli 33–32
-
19:04
Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä
-
18:23
Nyt puhuu Krista Kiuru: ei suostu syntipukiksi
-
18:19
Mestis-seurat: ylimääräinen kokous Suomi-kiekon kohuaiheesta
-
18:14
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"
-
18:00
Prinsessa Diana ennen julkaisemattomassa kuvassa lehden kannessa – tällainen on tarina otoksen takana
-
17:55
Luksusauto rysäytettiin kyljelleen – brittifutari hurjassa kolarissa
-
17:43
Seitsemänkymppinen nainen synnytti kaksoset
-
17:42
Miten usein kasvot pitäisi pestä? Ihotautilääkärit kertovat peukalosäännön
-
17:39
SM-liigan superlupaus aivan NHL-varausennakkolistan kärkipäässä – suomalaiset mukavasti esillä
-
17:23
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista voi tulla levottomia – "Jotain uutta vielä tulee"
-
17:19
Pohjois-Savon sarjasytyttäjälle vuosien vankeustuomio
-
17:05
Nyt vilahtaa! Tiffany-rakas julkaisi hulvattoman videon Valtteri Bottaksen peppukalenterin kuvauksista
-
16:53
Maailmanmestari joutui "alastonkuvahelvettiin" – nyt avautuu Mariana, 26
-
Lataa lisää