Tutkimus: Tyttäret huolehtivat vanhemmistaan poikia enemmän
Vanhempien, jotka haluavat vanhoilla päivillään lapsiaan apuun, kannattaa toivoa tyttäriä – mikäli tutkijoihin on uskominen. Princetonin yliopiston tutkimuksen mukaan tyttäret avustavat ikääntyneitä vanhempiaan poikia enemmän.
Tuoreen tutkimuksen mukaan tyttäret hoitavat ikääntyneitä vanhempiaan niin paljon kuin kykenevät, kun taas pojat auttavat mahdollisimman vähän. Tyttäret käyttävät vanhempiensa hoitoon kuukaudessa aikaa keskimäärin 12,3 tuntia, kun taas pojat uhraavat siihen keskimäärin vain 5,6 tuntia.
Tutkimuksen johtaja Angelina Grigoryeva Princetonin yliopistosta sanoo tyttärien avustavan vanhempiaan sen mukaan, miten heidän oman elämänsä rajoitukset, kuten lastenhoito tai työ sen sallivat. Poikien tarjoama apu taasen liittyy ainoastaan toisten auttajien, kuten siskon tai toisen vanhemman poissa- tai läsnäoloon.
– Tyttäret käyttävät tuplasti, lähes seitsemän tuntia enemmän aikaa kuussa vanhempiensa hoitoon kuin pojat, Grigoryeva sanoo.
Tutkimus osoitti myös, että sisarusparvissa sukupuoli on tärkein yksittäinen tekijä siinä, kuinka paljon apua kukin sisarus antaa vanhemmalleen. Pojat, joilla on sisko, hoitavat vanhempiaan vähemmän, kun taas tyttäret, joilla on veli, hoitavat vanhempiaan enemmän. Grigoryevan mukaan tämä viittaa siihen, että pojat siirtävät vastuun vanhempienhoidosta siskoilleen.
Tutkimuksessa on käytetty tietoja Michiganin yliopiston terveys- ja eläketutkimuksesta, jossa tutkittiin yli 26 000 yli 50-vuotiasta amerikkalaista kahden vuoden välein.
Grigoryeva kertoo, että vanhemman hoidon tehtäväkseen ottavaan asia voi vaikuttaa suurestikin.
– Lukuisat empiiriset tutkimukset kertovat negatiivisista vaikutuksista auttajan henkiseen sekä fyysiseen terveyteen. Ikääntyviä vanhempiaan auttavien joukossa myös kuolleisuus on suurempi.
Grigoryevan mukaan hoivaajien täytyy usein tasapainottaa vanhuksenhoito oman työelämän kanssa, joka mahdollisesti tarkoittaa uhrauksia uran suhteen ja pienempää tulotasoa. Omaishoidosta seuraa usein auttajalle myös merkittäviä taloudellisia kuluja.
Tutkimus esiteltiin Amerikan sosiologisen yhdistyksen vuosikokouksessa elokuussa 2014.
Lähde: Dailymail.com
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
20:14
Tutkimus selvitti, tuntevatko pettäjät syyllisyyttä syrjähypyistään
-
Lataa lisää