Tutkimus: Sisäinen kauneus on totta – ilkeät ihmiset näyttävät rumemmilta

Elle.com kertoo kiinalaistutkimuksesta, joka vahvistaa vanhaa kliseetä sisäisestä kauneudesta.

Personality and Individual Differences -julkaisussa esitellyn kiinalaistutkimuksen mukaan ihmiset todella pitävät kilttejä ja hyviä ihmisiä viehättävämpinä kuin pahiksia.

Tutkimuksessa näytettiin 120 opiskelijalle 60 kuvaa heille tuntemattomien naisten kasvoista, ja annettiin tehtäväksi pisteyttää kasvot viehättävyyden mukaan. Tässä vaiheessa ihmisten arviot olivat hyvin samankaltaisia.

Muutaman viikon kuluttua osallistujille näytettiin samat kasvokuvat, mutta tällä kertaa kuvien vieressä oli teksti, jossa kerrottiin jotain kyseisestä naisesta. Kuviin rinnastetut tarinat saattoivat olla negatiivisia, positiivisia tai yhdentekeviä.

Ne kasvot, joihin oli liitetty positiivisia mielikuvia henkilön persoonasta, olivat nyt vastaajien mielestä kauneimpia. Sen sijaan ikävältä ihmiseltä vaikuttavien kasvot arvioitiin rumemmiksi, vaikka aiemmassa vaiheessa tilanne olisi ollut toisenlainen. Kiltit ja kivat ihmiset arvioitiin siis keskimäärin kauniimmiksi kuin ilkeät kanssasisarensa.

Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että ihmiset näkevät sen mitä haluavat nähdä. Jos ihmiset siis tietävät sinun olevan kaunis sisäisesti, näytät siltä heidän silmissään myös ulkoisesti.

Lähde Elle.com

Lue myös:

    Uusimmat