Tutkimus: Maltillinen laihduttaminen saa diabeteksen remissioon – näin vähän painoa täytyy pudottaa

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan jo 10 prosentin painonpudotus auttaa saamaan äskettäin todetun kakkostyypin diabeteksen remissioon.

Cambridgen yliopiston tutkimus vihjaa, että jo maltillinen laihduttaminen auttaa saamaan kakkostyypin diabeteksen remissioon, jos tauti on todettu viiden vuoden sisällä.

Tutkijat uskovat, että suotuisaksi havaittu 10 prosentin painonpudotus on saavutettava tavoite monille ihmisille. Diabeteksen saaminen remissioon maltillisella painonpudotuksella voi olla monelle potilaalle motivoiva tieto. Esimerkiksi satakiloisella 10 prosentin painonpudotus tarkoittaa 10 kilon laihduttamista.

Kaksinkertainen todennäköisyys pitää diabetes remissiossa

Tutkimuksessa tarkasteltiin 867 henkilöä, joilla oli vastikään diagnosoitu kakkostyypin diabetes. Osallistujat olivat iältään 40–69-vuotiaita. Diabeetikoista kolmannes piti tautinsa remissiossa viiden vuoden seurannan aikana.

Osallistujilla, jotka olivat pudottaneet painoaan 10 prosentilla tai enemmän, oli kaksinkertainen todennäköisyys saada diabeteksensa remissioon verrattuna osallistujiin, joiden paino pysyi samana.

Lisäksi laihtuminen voi auttaa diabeetikkoja saamaan verensokerinsa normaalille tasolle.

Kakkostyypin diabetes lisää riskiä vakaviin sairauksiin

Ylipaino lisää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Tautia sairastaa maailmanlaajuisesti yli 400 miljoonaa ihmistä. Suomessa aikuistyypin diabeetikoita on tiedossa noin 350 000, minkä lisäksi 100 000 arvioidaan sairastavan diabetesta tietämättään.

Kakkostyypin diabeteksen oireet voivat olla salakavalia ja jäädä siksi pitkäksi aikaa huomaamatta, kertoo Diabetesliitto. Tyypillisiä diabeteksen oireita ovat:

Diabeetikolla on moninkertainen riski saada sydän- tai aivoinfarkti verrattuna henkilöön, jolla ei ole diabetesta. Muita diabetekseen liittyviä lisäsairauksia ovat munuaissairaus, verkkokalvosairaus, kohonnut kolesteroli, valtimosairaudet sekä alaraajaongelmat, jotka voivat johtaa amputaatioon.

Lue myös:

    Uusimmat