Tutkimus: Kaihileikkaus voi pidentää elinikää – havainto koskee sekä sairauksia että onnettomuuksia

Kaihileikkaus parantaa näkökykyä, mutta iäkkäille kaihipotilaille se voi myös suoda lisää elinvuosia. Nyt JAMA Ophthalmology -lehdessä julkaistut yhdysvaltalaistulokset vahvistavat aiempaa näyttöä asiasta.

Kaihileikkauksessa olleiden riski menehtyä tutkimuksen seurannan aikana oli noin 60 prosenttia pienempi kuin samanikäisten potilaiden, joiden silmiä ei leikattu.

Yhteydet koskivat kokonaiskuolleisuutta, mutta myös erikseen keuhkosairauksista, sydän- ja verisuonitaudeista, onnettomuuksista, neurologisista sairauksista, syövästä ja infektiotaudeista johtuvia kuolemia.

Tutkimukseen osallistui 74 000 kaihia sairastavaa naista. Heistä 42 000 oli kaihileikkauksessa vuosina 1993–2015. Naiset olivat keskimäärin 71-vuotiaita.

Kaihileikkaukseen liitettyä vaikutusta eivät selittäneet potilaiden elintavat tai terveysriskit, kuten tupakointi, alkoholinkäyttö, ylipaino tai fyysinen aktiivisuus. Tutkijat eivät kuitenkaan myöskään osaa sanoa, mistä vaikutus tarkalleen johtuu.

Vaikka näkökyvyn parantumisella on suuri vaikutus potilaiden elämään ja elintapoihin, tutkijat uskovat, että se selittää vain osan vaikutuksesta. Aihetta on tutkittava lisää mekanismin selittämiseksi.

Kaihi on yleisimpiä näkövammaisuuden ja sokeuden aiheuttajia maailmassa.

Suomessa tehdään lähes 50 000 kaihileikkausta vuosittain. Joka kolmannella yli 65-vuotiaalla on näköä haittaava kaihi yhdessä tai kummassakin silmässä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

***

Lue myös:

    Uusimmat