Yhdysvaltalaistieteilijät huomasivat, että laamat voisivat toimia apuna uusien influenssan vasta-aineiden kehittelyssä, kertovat muun muassa BBC sekä New York Times.
Influenssa on varsinainen kameleontti. Virus muuttaa olomuotoaan jatkuvasti kiertääkseen vastustuskykymme. Tämän vuoksi edellisvuoden influenssarokote ei suojaa enää tänä vuonna taudilta.
Tutkijat etsivät kuumeisesti keinoa pahimmillaan tappavien influenssavirusten eliminointiin. Apu tähän työhön voisi löytyä paremmin villastaan tunnetusta laamasta.
Laamat tuottavat pienempiä vasta-aineita kuin ihmiset. Vasta-aineet ovat immuunijärjestelmän proteiineja, joiden avulla elimistö tunnistaa vieraita organismeja.
Ihmisen tuottamat vasta-aineet hyökkäävät tyypillisesti viruksien pinnoilta esiin pistävien proteiinien kimppuun. Mutta koska influenssavirukset muuttavat jatkuvasti muotoaan, ihmisten tuottamien vasta-aineiden toiminta muuttuu vaikeammaksi.
LUE MYÖS: Voiko influenssarokotteesta saada influenssan? Tässä vastaus yleiseen uskomukseen
Laamojen verestä vasta-aineita
Laaman tuottamat vasta-aineet ovat pienempiä kuin ihmisten. Pienet vasta-aineet pystyvät luikertelemaan syvemmälle virukseen ja hyökkäämään niihin kohtiin, joita virus ei kykene muuttamaan.

