Turvapaikanhakijat seulotaan tuntien haastatteluissa, joissa heiltä kysytään yksityiskohtia turvapaikan tarpeesta. Ongelmana on usein se, että tiedot kysymyksistä leviävät nykyään nopeasti suoraan lähtömaihin.
Haastatteluissa pyritään selvittämään myös se, ovatko henkilöt niitä, joita he väittävät olevansa ja onko heidän tilanteensa niin vakava, että se edellyttää turvapaikkaa ulkomailta eikä esimerkiksi kotimaan virkavalta voi tai halua heitä auttaa. Kysymysten asettelua vaikeuttaa se, että tiedot prosessin yksityiskohdista kulkeutuvat helposti myös hakijoiden keskuuteen.
– Tämä on tuttu ilmiö jo vuosien takaa. Esimerkiksi Irakin Kirkukissa on jaettu tietoja siitä, että kysymme vaikkapa siltojen tai jokien sijainteja – ja tässä ovat oikeat vastaukset, kertoo turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä.
– Tällaisia tietoja saatetaan jakaa myös vastaanottokeskuksissa.
Ongelmaan puuttuakseen turvapaikkahaastatteluissa on jo aikaa sitten jouduttu luopumaan valmiista 30 kysymyksen kysymyspattereista. Nykyään haastatteluissa käydään läpi kysymyksiä tilanteen mukaan, kysytään paljon tilannekohtaisia ja yllättäviäkin kysymyksiä ja tartutaan tarvittaessa tarinan epäjohdonmukaisuuksiin.
Useimmiten hakijan hakemus kaatuu kuitenkin siihen, että suojelun tarvetta ei katsota riittäväksi eikä siihen, että hakijan tilannekuvaus olisi epäuskottava.
– Tutkittua tietoa tästä ei ole, mutta törmäämme tähän asiaan toki joka päivä ja joka viikko. Useimmiten se on luonteeltaan sellaista, että tarina on periaatteessa tosi, mutta sitä saatetaan liioitella. Joka tapauksessa epäuskottavuus on vähäisemmässä roolissa. Yleensä epäämisen syy on se, että kansainvälisten säädösten mukaiset edellytykset eivät täyty.