Turvapaikanhakijat seulotaan tuntien haastatteluissa, joissa heiltä kysytään yksityiskohtia turvapaikan tarpeesta. Ongelmana on usein se, että tiedot kysymyksistä leviävät nykyään nopeasti suoraan lähtömaihin.
Haastatteluissa pyritään selvittämään myös se, ovatko henkilöt niitä, joita he väittävät olevansa ja onko heidän tilanteensa niin vakava, että se edellyttää turvapaikkaa ulkomailta eikä esimerkiksi kotimaan virkavalta voi tai halua heitä auttaa. Kysymysten asettelua vaikeuttaa se, että tiedot prosessin yksityiskohdista kulkeutuvat helposti myös hakijoiden keskuuteen.
– Tämä on tuttu ilmiö jo vuosien takaa. Esimerkiksi Irakin Kirkukissa on jaettu tietoja siitä, että kysymme vaikkapa siltojen tai jokien sijainteja – ja tässä ovat oikeat vastaukset, kertoo turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä.
– Tällaisia tietoja saatetaan jakaa myös vastaanottokeskuksissa.
Ongelmaan puuttuakseen turvapaikkahaastatteluissa on jo aikaa sitten jouduttu luopumaan valmiista 30 kysymyksen kysymyspattereista. Nykyään haastatteluissa käydään läpi kysymyksiä tilanteen mukaan, kysytään paljon tilannekohtaisia ja yllättäviäkin kysymyksiä ja tartutaan tarvittaessa tarinan epäjohdonmukaisuuksiin.
Useimmiten hakijan hakemus kaatuu kuitenkin siihen, että suojelun tarvetta ei katsota riittäväksi eikä siihen, että hakijan tilannekuvaus olisi epäuskottava.
– Tutkittua tietoa tästä ei ole, mutta törmäämme tähän asiaan toki joka päivä ja joka viikko. Useimmiten se on luonteeltaan sellaista, että tarina on periaatteessa tosi, mutta sitä saatetaan liioitella. Joka tapauksessa epäuskottavuus on vähäisemmässä roolissa. Yleensä epäämisen syy on se, että kansainvälisten säädösten mukaiset edellytykset eivät täyty.
Päätös perustuu selvitettyihin tosiseikkoihin.
– Tällainen tosiseikka voi olla vaikkapa se, että hakija kertoo olevansa maassaan aktiivinen poliittinen toimija. Haemme tästä tietoa ja voimme lopulta osoittaa, että henkilö on todella opposition puolueaktiivi. Useita tämäntyyppisiä kansainvälisten säädösten mukaisia tosiseikkoja käytetään sitten yhdistettyinä päätöksen perusteena.
Myös ihmissalakuljettajat tuntevat säännöt
Juha Similän mukaan kaikenlainen tieto on lisääntynyt sekä hakijoiden että salakuljettajien keskuudessa.
– On selvää, että salakuljettajat tietävät varsin hyvin ratkaisukäytännöt eri maissa. Esimerkiksi irakilainen hakija saa nopeasti tietoonsa päätöskäytäntöjen jakautumisen eri maissa. Niissä toki on eroja, Similä toteaa.
– Toki myös huhut ja virheelliset tiedot kulkevat nopeasti. Esimerkiksi joillekin albanialaisille on sanottu että turvapaikkasysteemin kautta saisi työpaikan tai hyvät tuet. Sitten ostetaan liput ja vasta paikan päällä huomataan, että työn tarve ei olekaan mikään turvapaikkaperuste ja heidät palautetaan. Toisin sanoen myös hakijat voivat tulla jymäytetyiksi.
Albania on yksi EU:n niin sanotuista turvallisista lähtömaista, joihin hakijat palautetaan varsin todennäköisesti. Balkanin maista tulee jatkuvasti turvapaikanhakijoita - näin siitä huolimatta, että moni Balkanin maa on myös EU:n jäsenhakijamaa.
Myös henkilöpaperien puute hidastaa prosesseja. Monella turvapaikanhakijalla ei ole esimerkiksi passia.
– Passeja ja luotettavia henkilöpapereita ei liiaksi ole, sekin on yksi haaste. Esimerkiksi Irakissa yhä useammalla kuitenkin nykyään on jo jokin henkilökortti tai kansalaisuustodistus. Tämä asia on parantunut jo paljon vuosien varrella, Similä kertoo.
Hakijoita koetetaan kannustaa esittämään henkilöpaperit sillä, että työnteko-oikeus riippuu osittain siitä. Turvapaikanhakija voi hakuprosessin aikana työskennellä ilman oleskelulupaa, mutta mikäli henkilöpapereita ei ole, oikeuden voi saada aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua saapumisesta. Tässä ei kuitenkaan ole vielä kyse oleskeluluvasta tai työluvasta.