Elinkeinoministerin mukaan Turun telakan jättitilaus lisää työllisyyttä huimasti.
Meyer Turun telakka on tehnyt sopimuksen kahden uuden risteilyaluksen toimittamisesta Royal Caribbeanille. Icon-luokan jättiristeilijöiden on määrä valmistua vuosina 2029 ja 2030.
Kyseessä on miljardiluokan kauppa. Elinkeinoministeri Sakari Puisto sanoo tilauksilla olevan merkittävä työllisyysvaikutus.
– Turun Telakka työllistää 2 000 ihmistä. Kun lasketaan kaikki alihankkijat siihen mukaan, ja muut työllistävät taloudelliset vaikutukset, niin mennään yli 10 000 henkilöön koko maassa, Puisto sanoi MTV Uutisille.
Tilauksia voi tulla lisää, sillä uutta jättiristeilijämallia suunnitellaan jo. Telakka aloittaa myös mittavan 200 miljoonan euron laajennushankkeen.
Meyer Turun toimitusjohtaja Casimir Lindholm kertoo telakan valmistautuvan yhä suurempien alusten valmistamiseen.
– Tulevat laivat voivat olla jonkin verran suurempia kuin Icon-sarjan laivat. Valmistaudumme myös siihen kapasiteetin lisäykseen, Lindholm sanoi MTV Uutisille.
Risteilijöiden lisäksi Suomesta on tilattu myös jäänmurtajia.

