Jättiristeilijöiden valmistus jatkuu Turun telakalla ainakin vuosteen 2036.
Meyer Turun telakka on tehnyt sopimuksen kahden uuden risteilyaluksen toimittamisesta Royal Caribbeanille. Taustalla on viimevuotinen aiesopimus, jonka perusteella kuudes ja seitsemäs Icon-sarjan risteilyalus tilataan. Aiesopimukse mukaan yhtiö on sitoutunut tilaamaan aluksia Turun telakalta vuoteen 2036 asti.
Uudesta sopimuksesta uutisoi ensin Helsingin Sanomat.
Icon-luokan jättiristeilijöiden on määrä valmistua vuosina 2029 ja 2030. Telakalla on parhaillaakin rakennettavana vastaavia Icon-jättiristeilijöitä. Royal Caribbean kertoi tiedotteessa, että Icon 5 -aluksen on määrä valmistua vuonns 2028.
Yhtiöt eivät ole julkistaneet kauppasummia, mutta yhden risteilijän arvo voi nousta lähes kahteen miljardiin euroon. Jälkimmäisen aluksen tilaus on ehdollinen ja kiinni rahoituksen järjestymisestä, Royal Caribbean kertoo.
Meyerin Turun telakka on valmistanut aluksia Royal Caribbeanille jo useamman vuosikymmenen ajan. HS:n mukaan seuraavaa alusmallia aletaan valmistaa Turussa 2030-luvulla, jos yhtiöiden nykyiset suunnitelmat pitävät.
Meyer Turku työllistää noin 2 000 työntekijää Turun telakalla. Kun lasketaan myös alihankkijat, työllisten määrä kipuaa noin 13 000:een.
Päivitetty Royal Caribbean -yhtiön tiedotteen pohjalta kello 7.55.

