Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Minna Helle toteaa MTV:n Uutisextrassa, että nuorten korkea työttömyys on erittäin huolestuttavaa.
EK:n Minna Helle patistaa yrityksiä palkkaamaan nuoria esimerkiksi kesätöihin mahdollisuuksien mukaan.
– On todella huolestuttava tilanne, että nuorten on vaikea löytää ensimmäisiä työpaikkoja tai kesätyöpaikkoja, Helle sanoo.
– Ilman muuta kannustan kaikkia niitä yrityksiä, jotka kynnelle kykenevät palkkaamaan harjoittelijoita ja kesätyöntekijöitä. Nuorissa on tulevaisuus ja nuorten tulevaisuuden usko on ihan A ja O Suomenkin tulevaisuuden kannalla.
Katso koko haastattelu MTV Katsomosta
Helle sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että yritykset ovat varovaisia tällä hetkellä, kun taloustilanne on näin sumea.
Hallitus päätti kehysriihessä muun muassa vahvistaa nuorille suunnattua työllistymisseteliä 20 miljoonalla eurolla.
Hallitus päätti myös käynnistää pilotteja nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi vuosina 2026–2027. Näihin varattiin yhteensä 15 miljoonaa euroa.
