Äidin maailma muuttui tavallisena sunnuntaina – pojat olivat kyydissä, kun rattijuoppo rysäytti ladon seinään

0:45
Katso tunteikas kuvasarja Nikin elämästä onnettomuuden jälkeen.

Camilla Sarja oli menettää poikansa vakavassa autokolarissa toukokuussa. Päihtynyt kuljettaja ajoi varhain sunnuntaiaamuna ladon seinään ja Niki, 19, taisteli kolme viikkoa teho-osastolla hengestään.

Sen piti olla ihan tavallinen sunnuntai. Yksinhuoltaja Camilla Sarja tiesi odottaa poikiansa kavereiden luota Nousiaisista kotiin, mutta vasta iltapäivällä. Camilla nukkui pidempään kuin tavallisesti, tällä kertaa puhelinkin oli äänettömällä.

– Kun heräsin aamulla, puhelimeeni oli tullut kymmeniä puheluita. Ex-mieheltä, Turun poliisista, tuntemattomista numeroista, Camilla muistelee.

Tunne oli välitön – jotain kamalaa on täytynyt tapahtua. Ehkä jokin tappelu tai välienselvittely, joka on vaatinut poliisin väliintuloa. Camilla soitti ex-miehelleen peläten pahinta.

– Ex-mieheni sanoi heti, että nyt on syytä istua alas. Lyyhistyin portaisiin, kun hän kertoi, että poikani ovat joutuneet pahaan kolariin.

Lääkäri kertoi puhelimessa Camillalle, että toinen pojista, Niki, on erittäin pahoin vammautunut. 17-vuotiaasta Timistä kukaan ei tuntunut tietävän mitään. Lääkäri kehotti Camillaa jäämään toistaiseksi kotiin ja tulemaan paikalle vasta huomenna, mutta samalta istumalta Camilla tarttui autonrattiin.

Koko matkan hän yritti tehdä päätöstä siitä, kumpaa poikaa menisi katsomaan ensin – päivystyksessä odottavaa Timiä vai koomaan vaivutettua Nikiä.

– En muista automatkasta mitään. Ehkä jossain vaiheessa satoi vettä. Muuta en muista, Camilla kertoo.

”Äiti tässä moi”

Perillä sairaalassa Camilla riensi ensimmäisenä katsomaan Nikiä. Hän ei voinut olla varma, näkisikö poikaansa enää koskaan.

Nikiltä oli murtunut yhdeksän kylkiluuta sekä solisluu. Perna oli revennyt sekä oikea keuhko puhjennut. Lisäksi maksassa oli ruhjeita, selkärangassa pieniä murtumia sekä lanneranka palasina.

– Niki näytti siltä kuin nukkuisi. Puristin poikani kättä ja muistan miettineeni, että onpas hänellä pitkät silmäripset ja kauniit kasvot. Omaa lastaan niin harvoin nykyään katsoo tarkasti.

Suurin pelon aihe oli Nikin päähän kohdistuneet vammat. Aivoissa näkyi ruhjeita, mutta magneettikuvia ei voinut aivojen turvotuksen takia ottaa. Timi selvisi kymmenellä tikillä.

– Suoritin sitä päivää kuin kone. Pitkät poikani näyttivät isoissa sairaalavaatteissa pieniltä lapsilta, ja minä yritin vain olla vahva, Camilla kertoo.

Muutaman tunnin kuluttua Camilla pääsi lähtemään Timin kanssa kotiin Vantaalle. Korona-aika oli pahimmillaan, eikä Nikiä olisi päässyt katsomaan päivittäin. Camilla tunsi erityisesti tuskaa siitä, ettei voinut olla poikansa vieressä, kun tämä jäi teholle Turkuun.

– Hoitaja nosti Nikin korvalle puhelimen ja minä kerroin hänelle päivittäin, kuinka paljon ikävöin ja rakastan. Olen kiitollinen siitä, että sain soittaa sairaalaan vaikka neljä kertaa päivässä, jos siltä tuntui.

Turvavyö pelasti hengen

Niki vietti teho-osastolla keinotekoisessa koomassa kolme viikkoa.

Puolessa välissä hänet siirrettiin Töölöön, lähemmäs kotia. Camilla kertoo, että viikot olivat pelkkää selviytymistä. Olohuoneen pöydällä lepäsi Nikin kuva, jolle Camilla ja lapset sytyttivät joka ilta kynttilän.

– En suostunut luopumaan toivosta, vaikka jokainen Nikin herättely-yritys sairaalassa oli totaalinen katastrofi. Aivopaineet nousivat ja Niki tärisi kauttaaltaan, Camilla kertoo.

Lääkärit olivat huolissaan ja maalailivat perheelle huonoa kuvaa. Niki ei avannut silmiä, eikä aivovamman vakavuutta tiedetty. Vaikka Camilla oli täynnä taistelutahtoa, tapahtumat herättivät myös raivoa.

– Kolarihetkellä auto oli täynnä, kuskin lisäksi neljä ihmistä. 15 minuuttia ennen kolaria Niki oli siirtynyt etupenkille. Silloin humalainen kuski rysäytti ladon seinään, hän kertoo.

Lääkärin mukaan turvavyön käyttö pelasti Nikin hengen, vaikka pelkääjän paikka tärähti ladon seinään pahiten. Päihtyneeltä kuskilta murtui vain solisluu.

– Tunsin suunnatonta vihaa. Tuntui, että kohta napsahtaa päässä ja höykytän koko jätkän. Hän on melkein tappanut mun kaksi lasta, Camilla muistelee tunteitaan.

"Poika, jonka tunsit, ei ole enää olemassakaan"

Toivo heräsi, kun Niki sairaalassa puristi Camillan kättä pyynnöstä. Myöhemmin Niki alkoi availla silmiään, tuijotellen kaukaisuuteen. Äidin pahin pelko oli, ettei pojan kanssa voi enää koskaan kommunikoida kuin kädenpuristuksin.

– Alkoi tapahtua merkittäviä asioita. Niki näytti peukkua, kun kysyin, että kuuletko äitiä. Hän myös purskahti itkuun, kun näytin hänelle kuvia sisaruksistaan, Camilla kertoo.

Poika, jonka tunsit, ei ole enää olemassakaan, sanoi lääkäri. Kesäkuussa Nikillä todettiin aivovamma, jonka vakavuus selviäisi vasta vuoden kuluttua. 

Kun hengitystä auttava laite poistettiin, Niki kuitenkin tervehti äitiään. 

– Moi moi, hän sanoi hennolla äänellä. Siitä hetkestä lähtien alkoi kuntoutus ja kaiken uudelleen opettelu.

Syyskuussa takaisin kotiin

Niki on opetellut syömään, istumaan, seisomaan ja kävelemään uudelleen. 

– Sitkeä sissi, meidän korpisoturi. Olisi saanut vapautuksen armeijasta, mutta ei huolinut sitä, Camilla sanoo. Nyt viikonloppulomilla kotona käyvä Niki haluaa edelleen auttaa ruuanlaitossa sekä hoitaa myöhemmin opinnot loppuun.

Camilla toivoo, että Nikin tarina iskostuisi ihmisten päähän. Ettei kukaan vain tarttuisi auton rattiin alkoholin vaikutuksen alaisena. Se on hetken päähänpisto, mutta koko elämä voi mennä. 

– Niki antoi anteeksi auton kuskille, eikä hän ole valittanut kertaakaan. Se auttoi minuakin antamaan anteeksi. Niki palaa syyskuussa kotiin sairaalasta, ja otamme Fenix-lintu -tatuoinnit muistoksi selviytymisestä, Camilla sanoo ja jatkaa:

– Älä ikinä, ikinä luovu toivosta. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja