Tunnetko 4-vuotiaan Raimon vuodelta 1941? Veeran papan tavaroista löytyi mystinen valokuva-albumi

Veera Vuorinen tutki sukulaisten kanssa isoisänsä jäämistöä Muuramessa Keski-Suomessa. Papan tavaroista löytyi todella kaunis valokuva-albumi. Nyt Veera ja hänen äitinsä Piia Vuorinen etsivät sosiaalisen median kautta albumin kuvissa esiintyviä henkilöitä tai heidät tunnistavia.

Veeran isoisä keräsi harrastuksenaan vanhoja tavaroita. Yksi niistä oli albumi.

– Albumi ei ole meidän suvun. Kaikilta sukulaisilta on kyselty, eikä omistajan pitäisi olla kukaan meidän lähipiiristä. Ryhdyimme sitten miettimään, että kuka olisi voinut luopua niin hienosta albumista, joka on täynnä valokuvia, Veera sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Nahkakantisessa albumissa on kaunis kohokuvio. Sisällä on kuvia ihmisistä. Yksi kuvista esittää pientä poikaa. Kuvan takana on teksti: Raimo, 4v, Helsinki 26. 9. 1941.

Albumi löytyi kuolinpesän tavaroista kesäkuussa.

Veera Vuorinen kertoo perheen miettineen, että somen kautta löytyy useinkin tavaroille omistajia. Kuvilla voisi olla jollekin tunnearvoa.

– Jos jollekin saisi vanhoja sukuvalokuvia takaisin, se olisi voitto, Veera sanoo.

Jos tunnet kuvassa olevan pikku-Raimon tai muita kuvien ihmisiä, ilmoittaudu MTV Uutisille osoitteseen uutiset@mtv.fi.​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat