Tulosruudun helikopteri muutakin kuin legendaa – kaikki alkoi yhden miehen toimituksesta

Kun materiaali tv-juttua varten piti saada 1980-luvulla pikavauhtia maakunnista Pasilaan, monesti ainoa vaihtoehto ehtiä ajoissa illan lähetykseen oli lennättää se toimitukseen helikopterilla. Näin muistelevat Tulosruudun veteraanit Jari Porttila ja Leo Silolahti, jotka istuvat jälleen torstai-iltana ankkuroimaan lähetystä.

Torstai-iltojen pitkät Tulosruudut palaavat rytinällä ruutuihin, kun vetovastuu annetaan illalla kahdelle toimittajalegendalle. Heidän lisäkseen lähetyksessä nähdään vieraina kaksi muuta entistä voimahahmoa, Ari Mennander ja Kari Tyni.

Tulosruutu sai alkunsa vuonna 1994, mutta urheilu-uutisia Maikkarilla oli nähty jo vuodesta 1981, jolloin Kymmenen uutiset tuli kanavalle. Torstain ankkureista Silolahti oli ensimmäinen MTV:lle palkattu urheilutoimittaja ja Porttila puolestaan tärkeässä roolissa käynnistämässä varsinaista Tulosruutu-nimen saanutta ohjelmaa.

Kun kaksi ankkurilegendaa muistelevat erikoislähetyksen alla urheilutoimittamisen muutosta 1980–90-luvuilta nykypäivään, ensimmäisenä mieleen tulevat tekniset mullistukset. Ennen nykyisiä tietoyhteyksiä maakunnista hankittu materiaali piti toimittaa Pasilaan kädestä pitäen nopeinta mahdollista reittiä.

– Pitkään oli niin, että kuvakasetti tuotiin toimitukseen ja editoitiin siellä. Olin joskus Kouvolassa Kalevan kisoissa ja ajoin hullun lailla Helsinkiin kasetin kanssa. Sanoin sitten, että minä en aja enää tuollaista vauhtia. Minähän kuolen sillä matkalla, Silolahti muistelee.

Tässä kohtaa avuksi saatiin uutistoimituksen helikopteri, josta vieläkin liikkuu kaikenlaista legendaa. Porttila muistaa Anssi Kukkosen lennelleen tv-juttuja toimitukseen, ja myös Silolahti pääsi kopterilla takaisin Kouvolaan seuraavana päivänä. MTV:n toimituksessa päivysti tuolloin helikopteripilotti Sakari Suonperä.

– Sakari sitten heitti minut sunnuntaina helikopterilla Kouvolaan ja saimme olla pitkälle iltaan siellä. Sakke laskeutui Pasilassa kopterilla oven eteen ja meikäläinen tuli sieltä kasetti kainalossa leikkaamaan materiaalia, Silolahti nauraa.

– Kerran oli myös joku koriksen loppuottelu Turussa ja sain taas luvan lähteä Saken kanssa helikopterilla liikkeelle. Pääsimme johonkin Espooseen asti, kun Sakke sanoi, että tällä kelillä lähdetään kyllä takaisin toimitukseen. Siihen jäi meidän reissu sillä kertaa, ”Silo” jatkaa.

Yhden miehen toimituksesta kultakaivokseksi

Silolahden aloittaessa ensimmäisenä urheilutoimittajana MTV:llä vuonna 1981, hän oli aluksi toimituksen ainoa urheilusta vastannut toimittaja. Ennen syyskuun starttia hän kuitenkin sai rinnalleen Matti Kyllösen, mutta tapa jolla kollega tuli mukaan ei ollut Silolahden mieleen.

– Aloin siinä päätoimittajalle, Miettisen Jormalle juttelemaan, että koskas minulla tulee vapaavuoro vai täytyykö minun olla joka viikonloppu töissä. Sitten Kyllösen Matti valittiin mukaan ja sai olla heti ensimmäisessä uutislähetyksessä ruutuvuorossa.

Silolahti ymmärtää jo hyvin, että Kyllönen oli aiemman ruutukokemuksensa ansiosta oikea mies tehtävään, mutta pioneerin rooli olisi kelvannut hänellekin.

– Toki se minua silloin alkuun harmitti, että Matti pääsi ekana ankkuriksi, vaikka tuli vähän myöhemmin taloon, Silolahti tunnustaa.

Toimituksen resurssit paranivat alkuajoista kovaa vauhtia, mutta kun urheilu-uutiset erkanivat 1990-luvun alun lamavuosina omaksi osiokseen ja lopulta Tulosruuduksi, lähetykset pyörivät vielä varsin kapealla miehistöllä.

– Tein aamuankkuroinnit, kävin nukkumassa välissä ja sitten tulin takaisin ilta-ankkuriksi, Porttila toteaa.

– Ei siinä ollut kuin muutama toimittaja. Jouduimme tekemään lähetykset todella pienellä miehityksellä. Mutta eihän sitä olisi tehnyt, jos ei olisi tykännyt siitä, hän toteaa.

Sen sijaan MTV:lle Tulosruutu oli varsinainen kultakaivos. Porttila halusi lähteä rohkeasti tekemään Ylen Urheiluruudusta poikkeavaa lähetystä, jossa esimerkiksi kotimaan jääkiekko-ottelut uutisoitiin mieluummin etukäteen mietittyjen näkökulmien kuin ottelun lopputuloksen mukaan. Se kannatti.

– Minun tehtäväni oli tehdä laskelmia, että se on myös tuottavaa talon kannalta. Ja niinhän se takoi rahaa aivan helkkaristi, koska yleisö koki sen vaihtoehdoksi sille, että tv:ssä oli ollut aiemmin vain yhdet urheilu-uutiset, Porttila kertoo.

Tuossa kohtaa Maikkarin myöhäisiltoihin vakiintui kolmikko, joka keräsi valtavia katsojamääriä: Kymmenen uutiset, Tulosruutu ja talk show Hyvät, pahat ja rumat.

– Meidän kukkarossa se nyt ei pahemmin näkynyt, mutta se oli hyvä tuote talolle, kun mainoskatkolle myytiin niin paljon mainoksia, että katko oli lopulta pitempi kuin itse lähetys, Porttila pohtii.

– Onnistuimme siinä, että olimme vähän kuin iltapäivälehti jo illalla. Senhän näki katsojaluvuistakin. Meillä oli monta kertaa viikossa yli miljoona katsojaa, mikä oli kova luku, hän jatkaa.

Legendat Tulosruudussa MTV3:lla torstaina 11.1. klo 22.25. Porttila ja Silolahti nähdään samana iltana MTV Sportin Facebook-livessä klo 20 Tulosruudun toimituspäällikön Teemu Niikon vieraina. ​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat