Tulevaisuudessa syöpää saatetaan ehkäistä rokotteella – "syöpäsuvut" tutkijoiden apuna

6:17
Katso koko Jukka-Pekka Mecklinin haastattelu videolta!

Elintavat näyttävät ehkäisevän syöpiä perinnöllisestä alttiudesta huolimatta. Tulevaisuudessa syöpiä saatetaan ehkäistä myös aspiriinilla ja rokotteilla. Professori Jukka-Pekka Mecklin vieraili Uutisaamussa kertomassa syöpätutkimuksen uusista tuulista.

Yhden geenivirheen aiheuttama Lynchin oireyhtymä altistaa monille syöpätaudeille. Kun joka kolmas ihminen elämänsä aikana sairastuu syöpään, Lynch-potilailla riski on professori Jukka-Pekka Mecklinin mukaan kolmin- tai nelinkertainen.

Riski syöpään kasvaa ihmisen ikääntyessä, mutta Lynch-potilaat saattavat sairastua hyvinkin nuorina, jo 30–40-vuotiaana. Monet ehtivät sairastaa elämänsä aikana useita syöpiä.

– Koska tämä virhe liittyy solujen jakautumiseen, näitä syöpiä tulee sinne, missä soluja jakautuu nopeasti, eli ruoansulatuskanavaan, gynekologisiin elimiin ja virtsatie-elimiin, Mecklin sanoi Uutisaamussa.

Mecklin on tutkinut Lynchin syndroomaa 40 vuotta. Hän muistaa, miten oireyhtymän aiheuttava geeni löydettiin vuonna 1993, ja samalla tunnistettiin uusi syövän syntymekanismi. Tieteellisen läpimurron jälkeen geenivirhettä kantavia sukuja on pystytty tunnistamaan ja riskihenkilöt on ohjattu syöpäseulontoihin.

Suotuisa kehitys on jatkunut sittemmin vauhdikkaasti ja asiat ovat edistymässä nopeasti.

Elintavat, aspiriini ja kenties rokotteet avuksi syövän ehkäisyyn

Mecklin on mukana johtamassa suomalaista tutkimushanketta, jossa on tarkoitus etsiä uusia keinoja syövän ehkäisemiseksi Lynchin oireyhtymää hyödyntämällä. Jane ja Aatos Erkon Säätiö on myöntänyt 1 173 000 euron jatkoapurahan tutkimushankkeelle.

Elintapojen tiedetään vaikuttavan ihmisen syöpäriskiin. Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat vastikään havainneet tutkimuksessaan, että myös Lynch-potilailla liikunta ja painonhallinta vaikuttavat sairastumisen todennäköisyyteen. Ruokailutottumusten vaikutuksia ei vielä ole ehditty analysoida.

Tutkimusryhmä on myös ollut eturintamassa tutkimassa aspiriiniin perustuvaa syövän ehkäisyä. Vuonna 1995 aloitetussa tutkimuksessa, jossa on mukana suuri joukko suomalaisia osallistujia, aspiriinin havaittiin laskevan Lynch-potilaiden syöpäriskiä verrattuna lumelääkkeeseen. Nyt tutkitaan, voisiko aspiriini ehkäistä syöpää myös pienemmillä kuin tutkituilla 600 milligramman annoksilla.

Tulevaisuudessa syöpää saatetaan ehkäistä myös rokottein. Tällä hetkellä tutkijat testaavat syöpärokotteen turvallisuutta ja tehoa. Jälkimmäistä mitataan potilaiden immuniteetin avulla. 

– Tiedämme jonkin verran siitä, että Lynch syndrooma -potilaiden oma immuunivaste pystyy näitä syöpiä jo tuhoamaan, Mecklin sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja