Tuleva klassikko? Tämän BMW:n valmistus päättyy ensi kuussa vain muutaman vuoden tuotannon jälkeen
Saksalaisvalmistaja lopettaa hybridiurheiluautonsa tuotannon.
BMW on ilmoittanut, että sen i8-hybridiurheiluauton tuotanto päättyy huhtikuussa.
BMW i8:n elämän voidaan katsoa käynnistyneen Frankfurtin autonäyttelystä vuonna 2011, jolloin baijerilaisvalmistaja esitteli auton tuotantoversiota edeltäneen konseptin.
Moni oletti auton muuttuvan konseptiversiosta radikaalisti, kuten yleensä on tapana, mutta BMW yllätti automaailman tuomalla sporttihybridinsä markkinoille konseptia kunnioittavassa muodossa.
Valmistettu reilut 20 000 kappaletta
i8:n tuotanto käynnistyi vuonna 2014, ja vaikka autoa on valmistettu vain reilut 20 000 kappaletta, on se yksi sen eniten valmistetuista erillisistä urheiluautomalleista. Esimerkiksi M1:n katulaillista versiota valmistettiin vuosina 1978–1981 vain 399 kappaletta, ja James Bondinkin alla nähtyä Z8:aa tehtiin puolestaan 5 703 kappaletta 2000-luvun alkuvuosina.
BMW:n edustaja kertoi Autoblogille, että huhtikuussa viimeisenä tuotantolinjalta valmistuva i8 tulee menemään asiakkaalle aivan samaan tapaan kuin muutkin yksilöt. BMW ei siis ole säilömässä viimeistä valmistettua yksilöä omiin kokoelmiinsa.
BMW i8:lle ei näillä näkymin ole luvassa seuraajaa. Siitä muodostuneekin tulevaisuuden klassikko hybridiurheiluautojen luokassa.
Ei mitään halpaa hupia
Noin 50 sähköistä kilometriä tarjoilevan ladattavan hybridin polttomoottorina toimii 1,5-litrainen kolmisylinterinen bensakone. Sen ja sähkömoottorin yhteisteho on runsaat 370 hevosvoimaa.
Auton verollinen alkaen-hinta on Suomessa reilut 160 000 euroa.
Suomalaispoppari Robin Packalen sai alleen uuden i8:n täytettyään 18 vuotta. Sittemmin hänet nähtiin autonsa kanssa myös Teknavissa.
Lähde: BMW, Autoblog
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää