Koeajo: BMW i8 – tulevaisuus saapui paikalle (video)

BMW i8 on baijerilaisen urheilullisin ilmestys. Se viitoittaa merkin tietä sekä hybridien että urheiluautojen maailmaan.

Tykkäsimme

  • Voimalinjan toiminnasta
  • Suorituskyvystä
  • Persoonallisuudesta

Emme tykänneet

  • Pompottavasti jousituksesta

Kaikki isot eurooppalaiset autonvalmistajat ovat tuoneet markkinoille ripeään tahtiin erilaisia hybridiautoja. Hybriditekniikan avulla virallisessa mittaussyklissä kulutus ja samalla päästöt saadaan painettua hyvin alhaisiksi. Näin autonvalmistajat pääsevät lähemmäksi EU:n määräämiä tiukentuvia päästötavoitteita. Tämän lisäksi esimerkiksi Suomessa autovero määräytyy hiilidioksidipäästöjen mukaan, joten ilmoitettu kulutuslukema korreloi suoraan myös autoveron kanssa.

BMW:n malliston mielenkiintoisin hybridi on täysin uusi pistokkeesta ladattava i8. Samaa ideologiaa noudattaa niin ikään pistokehybridi i3, joka on pieni kaupunkiauto. i8:n maahantuonti on juuri alkamassa ja auto on viimein saanut ennakkohinnat.

i8:n perinteistä tekniikkaa edustaa auton keskeltä löytyvä polttomoottori, joka on kuitenkin ulkonäkö huomioiden yllättäen kolmisylinterinen. 1,5-litrainen voimanlähde on tuttu nykyisestä Ministä, mutta toki moottori on käynyt mittavan määrän muutoksia soveltuakseen uuteen käyttötarkoitukseen. Polttomoottorin parina toimii kuusivaihteinen automaattivaihteisto.

Bensaturbon tukena etuakselilla etenemistä avustaa sähkömoottori. Pienen lisäboostin tuo myös perinteisen laturin paikalla oleva reilu 10 heppainen sähkömoottori, joka antaa tukea ennen kuin polttomoottori pääsee vauhtiin.

Kokonaisuudessaan voimalinja toimii hienostuneesti. Etuakselin sähkömoottori tarjoaa riittävästi tehoa kaupunkiliikenteessä pelkällä sähköllä liikkumiseen, mutta rajummissa kiihdytyksissä polttomoottori käynnistyy. Parhaimmillaan pelkällä sähköllä pystyy ajamaan valmistajan mukaan 37 kilometriä ja huippunopeus on tällöin 120 km/h. Sen ääntä ei ole edes yritetty peittää, joten heräämistä ei voi olla huomaamatta. Äänimaailma on viritetty mukavan sporttiseksi, mikä sopii varsin hyvin auton olemukseen. Polttomoottorin kanssa meno on varsin rivakkaa, joskaan ei mitenkään poikkeuksellista urheiluautojen joukossa.

Alusta puolestaan ei yllä nykypäivän standardien tasolle. Se on turhan pintakova ja erittäin pompottava, minkä perusteella massaa voisi kuvitella olla enemmänkin. Tasaisella alustalla auto kuitenkin etenee hienosti ja matala painopiste sekä suhteellisen pieni kokonaismassa tuntuvat ketteränä käsiteltävyytenä.

Sisätilojen osalta i8:ssa yhdistyy miellyttävällä tavalla futuristisuus ja muista BMW-malleista tutut piirteet. Käytettävyys on pääasiassa kohdallaan, mutta autoon sisälle pääseminen vaatii notkeutta. Tavaratilan roolia hoitaa takalasin alta löytyvä pieni potero, joten kovin suuria matkatavaroita i8:lla ei voi kuljettaa.

Kokonaisuutena BMW i8 on mielenkiintoinen päänavaus. Hybriditekniikka ja urheilullisuus yhdistetään onnistuneesti ja kokonaisuuden kruunaa aggressiivisuudessaan konseptiautomainen muotoilu. BMW i8 ei jää huomaamatta ja se on sen tarkoituskin. Tällä mallilla BMW viestii osaamisestaan sähkötekniikan osalla ja rohkeudesta muotoilla autoja tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.

---

Teknavin testikuski Markku Alén kävi tutustumassa BMW i8:n ominaisuuksiin rataolosuhteissa Alastaron moottoriradalla. Märällä radalla autosta ei saatu kaikkea irti, mutta ainakin tasapainoisuus tuli luistellessa hyvin esille.

BMW i8
Hinta alkaen 168 000 €

Moottori 1 499 cm3, R3 turbo
Teho 170 kW (231 hv) 5 800 r/min
Vääntö 320 Nm / 3 700 r/min
Sähkömoottori 96 kW (131 hv)
Vääntö 250 Nm
Järjestelmän kokonaisteho 266 kW (362 hv)
Vaihteisto 6-vaihteinen automaatti
0-100 km/h 4,4 s
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 2,1 l/100 km
CO2-päästöt 49 g/km
Mitat Pituus 4 689 mm, leveys 1 942 mm, korkeus 1 297 mm, akseliväli 2 800 mm
Omamassa 1 485 kg
Tavaratila 154 l

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:

    Uusimmat