Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies. WSOY. 2015. 268 s.
Nauratti, itketti, kauhistutti, lämmitti, suututti, hiljensi. Kirja on kertomus ihmisestä, joka jää virusten ja bakteerien syömäksi ja näyttää sellaiselta ulkoavaruuden hirviöltä, että sairaalaan häntä katsomaan tullut pieni tytär lopulta istuu sairaalahuoneessa selkä isäänsä päin ja purkaa sen jälkeen ahdistustaan piirustuksiin.
Kyseessä ei ole science fiction, vaan tosielämän tarina. Virusten ja bakteerien toimintaa eivät ohjaa moraali ja etiikka. Ne eivät pohdi elämän suuria ja pieniä oikeudenmukaisuusia ja vääryyksiä. Ne iskevät, kun niiden kotipesän, ihmiskehon, puolustuskyky on heikentynyt.
Toimittaja Kimmo Oksasen helvetti alkoi kutinasta silmäkulmassa lokakuussa 2008 helsinkiläisen hotellin aulabaarissa. Herpes oireili taas.
Vain päiviä sen jälkeen, sairaala- ja ambulanssirumban jälkeen, Oksanen harhaili pää mustien paiseiden ja vesikellojen, visvan ja muiden eritteiden peittämänä elämän ja kuoleman rajamailla, kirjaimellisesti ja aistillisesti. Leviääkö se aivoihin ja silmiin? Näkö ja kuulo sulkeutuivat, mielikuvitus, väsymys ja pelko saivat hallusinoimaan.
Herpes ja herkkä iho on kiusannut häntä lapsesta saakka, välillä virus toki vetäytyi vuosiksi kuoreensa. Se tuotti ahdistusta niin autoritäärisen koululääkärin vastaanotolla kuin naissuhteissa.
Kirja ei ole vain kertomus yhden toimittajan sairastumisesta, vaikka kuvaus sairauden iskemisestä ja pahimmista vaiheesta on magneettisen voimakas. Se on suoraa, kaunistelematonta ja samalla kuvausta hengenvaarallisesti etenevistä bakteereista ja niiden tuhoista.
Se on myös tarina omasta lapsuuden ajan köyhyydestä ja häpeästä, epäoikeudenmukaisuudesta, potilashuumorista, mutta myös parhaimmillaan huipputason suomalaisesta julkisesta terveydenhoidosta (huolimatta joistakin ääliömäisistä alan ammattilaisista).
Virukset ja bakteerit oli pysäytetty
Kaksi sairaanhoitajaa yrittää laittaa Oksaselle umpeen muurautuneisiin silmiin tippoja, etteivät ne kuivu ja ehkä johda silmien vammautumiseen. Se onnistuu. Toinen hoitajista nauraa helpottuneena ja iloisena, Oksanen itkee toivonsa palattua, sillä ”virukset ja bakteerit oli pysäytetty”. Kohtaus kertoo työn etiikasta hienoimmillaan.
”Hän piteli minua kädestä. On varmaan eri tunne pidellä paranevaa kuin kohti kuolemaa liukuvaa. Olin tullut takaisin. Hoitajat olivat iloisia. He olivat onnistuneet. Heidän työnsä oli tuottanut hyvän tuloksen.”
”Tämä onnistuminen antaisi heille uskoa, toivoa ja voimia auttaa myös tulevia. En tiedä, onko palkitsevampaa työtä kuin toisten ihmisten parantaminen.”
Oksanen kertoo myös akuuttivaiheen jälkeisestä elämästään - arpeutuneista kasvoistaan ja niiden hoidoista, avoerosta, ahdistuksesta, välittämisestä, kiitollisuudesta, muiden katseiden ja reaktioiden peloista, paluusta töihin, yrityksestä tempaista itsensä katsomaan maailmaa muualtakin kuin omasta ulkokuorestaan.
Aiemmin salskea ja flirttaileva mies juuttui katselemaan itseään peilistä, olemaan yhä ulkonäkönsä orja. ”En osannut ajatella melkeinpä muuta kuin naamaani. Kun illalla nukahdin, otin rujouden mukaan uniini. Kun aamulla heräsin ajattelin ensimmäisenä kasvojani.”
Menneisyys läsnä
Lapsuuden maisemista Sysmässä tulee toipumiselle ja eteenpäin menemiselle keskeinen sija. Menneet sukupolvet ovat vahvasti läsnä: Äiti ja isä. Isovanhemmat. Hän löysi perintötalonsa vintiltä vaarinsa sotarintamalta lähettämän kirjeen, jossa hän ei valittanut sodan julmuutta vaan oli huolissaan kotiväen selviytymisestä
”Kesti päiviä, ennen kuin uskalsin avata kirjeen, ja kun sen lopulta olin avannut ja lukenut, itkin. Olisin sillä hetkellä lunastanut suurimman perintöni, tiedon isovanhempieni välisestä ja koko perheeseen ulottuneesta rakkaudesta.”
Jäljelle jäävät rakkaus, hellyys, välittäminen, kaipaus.
Luin kirjan yhteen menoon, lyhyen lyhyitä taukoja lukuun ottamatta. Välillä oli pakko kurkistaa Twitteristä HJK:n jännitysnäytelmää Astanaa vastaan Mestarien liigan karsintaottelussa Kazakstanissa. Siellä tuli karmiva, unelmat murskaava tappio yliajan viime sekunneilla. Miksi taas? Kuin halolla olisi päähän lyöty. Hetken aikaa. Niin siis hetkinen, kyse oli kuitenkin lopulta vain yhdestä pelistä. Uusia pelejä ja mahdollisuuksia tulee. Ulkonakin oli kaunis kesäilta.
Oksanen selvisi juuri ja juuri elämänsä uudelle jaksolle. Kiitos siitä kuuluu suomalaiselle terveydenhoidolle ja huippuosaamiselle, jota verovaroista ylläpidämme. Kirjan lopussa oleva kiitosten lista on pitkä. Kaveria ja kansalaista ei jätetty yksin.
Janne Hopsu
Kirjoittaja toimii ulkomaantoimittajana MTV Uutisissa