Tuhansia ihmisiä evakuoitiin Vihtavuoren alueella

Vihtavuoren keskusta evakuoitiin tehdasalueella syntyneen räjähdysvaaran takia.

Poliisi ja puolustusvoimat evakuoivat ruutitehtaan lähialueen asukkaita kohti Laukaan keskustaa. Keski-Suomen pelastuslaitokselta arvioitiin ennen operaatiota, että evakuoitavia on noin 2000 henkilöä.

Poliisi kiersi asuntoja yhdessä puolustusvoimien kanssa asunto asunnolta. Ihmiset saattoivat poistua asunnoistaan myös oma-aloitteisesti, jolloin heitä pyydettiin siirtymään välittömästi pois taajaman alueelta.

Evakuointipaikat ovat Sydän-Laukaan koulu ja huonokuntoisille vanhuksille Laukaan päiväsairaala.

– Käymme taajamaa läpi talo talolta. Olemme järjestäneet linja-autolla kuljetuksen Laukaan keskuskoululle. Kyseessä on varotoimenpide, kertoo palopäällikkö Juha Saario.

Tilanne alkoi eilen illalla yhdentoista aikaan, kun kuution kokoinen jätekontti alkoi savuta.

Vihtavuoren tehtaalla savuava räjähdevalmistaja Forcitin kontti sijaitsee varastoalueella vallitetussa tilassa. Jos kontti syttyy palamaan, voi palo levitä vieressä oleviin kontteihin.

– Kontti lämpenee koko ajan. Riskinä on, että se syttyy palamaan tai räjähtää. Tätä konttia ympäröi 210 samanlaista konttia ja vieressä on iso halli, jossa on noin 40 tonnia räjähdettä, Saario selventää.

Lähimpään asuinrakennukseen on jätekontilta matkaa noin 1,4 kilometriä. Tehtaan tuotantorakennukset ovat kontista noin 300 metrin päässä.

Vihtavuorelainen Mikko Leinonen kertoo, että ruutitehtailta kuuluu säännöllisesti pauketta. Viimeksi pauketta kuului eilisiltana.

Mikko Leinonen asuu noin viidenkymmenen metrin päässä sulkualueelta. Leinosen kotia ei ole evakuoitu, mutta hän kertoo STT:lle lähtevänsä lastensa kanssa varmuuden vuoksi Jyväskylään ostosreissulle. Leinosella on 5- ja 8-vuotiaat lapset.

Pelastuslaitos tiedottaa tilanteesta klo 11.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat