Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vaikutukset näkyvät Suomen luonnossa edelleen, 40 vuotta onnettomuuden jälkeen. Radioaktiivista cesiumia löytyy edelleen monista ruokasienistä, mutta niiden käyttöä ei tarvitse rajoittaa.
Neuvosto-Ukrainassa tapahtuneesta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tulee sunnuntaina kuluneeksi tasan 40 vuotta. Epäonnistunut turvallisuuskoe johti yhden ydinvoimalan reaktorin räjähtämiseen ja tuhoutumiseen.
Ilmaan päässyt radioaktiivinen säteily saastutti laajan alueen ja aiheutti laajasti terveysongelmia. Kyseessä on kaikkien aikojen pahin ydinvoimalaonnettomuus.
Tuuli kuljetti ydinlaskeumaa myös Suomeen, jossa se laskeutui maahan sateiden mukana. Säteilyannosten kannalta pahin aine oli cesiumin isotooppi 137, jota pääsi onnettomuudessa ilmaan paljon ja joka säilyy ympäristössä pitkään.
Lähes 900 näytettä sienistä
Korkeita cesium-pitoisuuksia on säilynyt varsinkin monissa sienissä, ja säteilyn määrää niissä on seurattu tarkasti.
Tuorein tutkimuskampanja poiki Säteilyturvakeskukselle lähes 900 sieninäytettä vapaaehtoisilta eri puolilta maata. STUKin laboratorionjohtajan Sinikka Virtasen mukaan näytteiden läpikäymisessä riitti työtä.
– Sienissä on aika paljon eroja maantieteellisessä jakautumisessa ja lajeittain voi olla cesium-pitoisuuksissa paljonkin eroja. Nyt saatiin oikeastaan vahvistusta sille, mikä jo aiemmin tiedettiin. Saimme ajantasaisen tiedon, mikä tilanne on nykyisin ja edelleen tämä vahvistaa sen, että sieniä voi huoletta kerätä ja syödä, Virtanen sanoo.
Säteilyn jäljet näkyvät varsinkin muutamassa maakunnassa
Cs-137:n puoliintumisaika on runsaat 30 vuotta. Tuoreissa näytteissä suuria pitoisuuksia löytyi edelleen esimerkiksi mustavahakkaasta, kehnäsienestä, vaaleaorakkaasta ja haaparouskusta. Vähiten cesiumia kerääviä lajeja ovat punikkitatit, herkkutatit ja ruokasienihaperot.
– Erot voivat todennäköisesti johtua sienten kasvupaikasta, sienirihmaston syvyydestä ja laajuudesta sekä siitä, miten sienilaji ottaa ravinteita maaperästä, Virtanen toteaa.
Suurimmat pitoisuudet löytyivät Kymenlaaksosta, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä eli alueilta, joille kertyi eniten ydinlaskeumaa.
Myytäville luonnonvaraisille elintarvikkeille suositeltu pitoisuusraja ylittyi alle kymmenessä prosentissa näytteistä. Sienten käyttöä ravintona ei kuitenkaan tarvitse radioaktiivisuuden takia rajoittaa missään puolella Suomea. Sinikka Virtanen antaa tästä esimerkin.
– Laskimme, että enitenkin cesiumia kerääviä sieniä eli mustavahakkaita pitäisi syödä noin 12 kiloa, jotta saisi saman säteilyannoksen kuin kosmisesta säteilystä edestakaisella lennolla Helsingistä New Yorkiin.
Säteily näkyy metsämyyristä
Jyväskylän yliopiston eläinekologian professori Tapio Mappes on tutkinut ydinvoimalaonnettomuuksien vaikutuksia paikan päällä sekä Tshernobylissa että Fukushimassa. Ukrainassa hän aloitti kollegoidensa kanssa työt vuonna 2011. Sen jälkeen reissuja kertyi noin kymmenen, ennen kuin Venäjän aloittama hyökkäyssota pysäytti kaiken helmikuussa 2022.
Mappesin tutkimukset ovat keskittyneet pieniin nisäkkäisiin ja erityisesti metsämyyriin. Säteilyn vaikutukset näkyvät hänen mukaansa myyräpopulaatioissa selkeästi, ja populaatiotiheydet ovat alhaisempia.
– Lisäksi yksilötasolla niille kehittyy herkemmin kaihia ja turkin väri muuttuu. Ehkä mielenkiintoisimpia ovat tulokset siitä, että aivot pienenevät. Suhteellisen alhaisetkin säteilypitoisuudet pienentävät aivojen kokoa, Mappes sanoo.
Lue myös Ukraina: Isku Tshernobylin ydinvoimalaan on sotarikos – katso video räjähdyksestä ydinvoimalan suojakuoressa
Mappes toivoo pääsevänsä vielä joskus palaamaan Tshernobyliin, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Ukrainan pääkaupungista Kiovasta. Sodan jatkuessa paluuta alueelle ei ole arvioitu riittävän turvalliseksi.
Eläinten tarkkailua varten alueelle rakennettiin aidattuja alueita, jotta säteilyn vaikutuksia yksilöihin pystyttäisiin tutkimaan. Tutkimusinfrastruktuuri saatiin valmiiksi vain vuosi ennen Venäjän aloittamaa suurhyökkäystä.
– Alue on hyvin mosaiikkimaista. Siellä sisällä on hyvin puhtaita alueita ja sitten hyvin saastuneita. Emme voi oikein tarkkaan tietää, missä eläimet liikkuvat ja ne pitäisi pystyä pitämään tietyllä alueella. Olemme tehneet aidattuja alueita, jossa voi tehdä kokeita, professori sanoo.
