Nyt kohteena on Iranin puolustusteollisuus.
Yhdysvallat ja Israel ovat siirtyneet uuteen vaiheeseen iskussaan Iraniin, arvioi yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War.
ISW kertoo, että hyökkäyksen ensivaiheessa iskut kohdistuivat erityisesti Iranin ilmatorjuntaan, sen johdon eliminoimiseen ja pyrkivät rajoittamaan maan mahdollisuuksia kostoiskuihin ohjuksin ja droonein. Tarkoituksena oli taata ilmaherruus Iranin ilmatilassa.
Israelin puolustusvoimat väittää tuhonneensa jo noin 80 prosenttia Iranin ilmatorjuntajärjestelmistä.
Nyt alkaneessa toisessa vaiheessa Israelin ja Yhdysvaltojen odotetaan kohdistavan iskut Iranin puolustusteollisuuteen.
ISW uskoo iskujen painottuvan ohjusten tuotantoyksiköihin.
