Kamerat tallensivat iskujen aiheuttamat siltatuhot Iranissa. Katso videot yltä.
Sosiaalisessa mediassa leviävät ja uutistoimisto Reutersin vahvistamat tiistaina kuvatut videot näyttävät, että ainakin kaksi siltaa on joutunut iskujen kohteeksi Iranissa.
Toinen silta tuhoutui osittain ja toisen läheltä nousi valtava savupatsas. Iskujen takana vaikuttaa olevan Israel.
Iranilaismedia raportoi Reutersin mukaan, että Israel hyökkäsi kahden maakunnan alueella oleviin siltoihin tiistaina. Israelin armeija taas ilmoitti tiistaina iskun kahdeksaan siltaan Iranissa, ja esitteli kohteet propagandakuvan avulla, joka on nähtävissä videolta.
Yhdysvallat, Iran ja Israel suostuivat kahden viikon tulitaukoon varhain keskiviikkona. Tulitauosta huolimatta Israel ja Iran ovat medioiden mukaan tehneet ilmaiskuja.
