Trumpin mukaan Etelä-Korea muun muassa sitoutuu investoimaan Yhdysvaltoihin.
Presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat solmineet kauppasopimuksen. Trump kertoi asiasta Truth Social -viestipalvelussaan.
Kauppasopimuksen perusteella eteläkorealaistuotteille asetetaan 15 prosentin tuontitullit. Tullien taso on sama kuin EU:lla ja Japanilla.
Trumpin mukaan Etelä-Korea tekee sopimuksen myötä energiaostoja Yhdysvalloista. Lisäksi Etelä-Korea sitoutuu investoimaan Yhdysvaltoihin.
Trump kertoi, että Etelä-Korean presidentti Lee Jae-myung saapuu lähiviikkoina vierailulle Valkoiseen taloon. Tapaaminen on kaksikon ensimmäinen sen jälkeen, kun Lee nousi kesäkuun ennenaikaisissa vaaleissa maansa johtoon.
Lee puolestaan kutsui saavutettua sopua hallintonsa ensimmäiseksi merkittäväksi kauppahaasteeksi.
– Olemme selviytyneet merkittävästä esteestä, Lee sanoi tiedotteessa.
Trump on uhannut asettaa korkeita tuontitulleja monille Aasian maille, jos tulleista ei päästäisi sopuun elokuun alkuun mennessä.
Trump rankaisi Brasiliaa
Valkoinen talo kertoi keskiviikkona, että Trump allekirjoitti toimeenpanomääräyksen, joka nostaa Brasilian tuonnille asetettavan tullin jopa 50 prosenttiin.
Valkoisen talon mukaan Trumpin määräys asettaa 40 prosentin lisätullin jo olemassa olevan 10 prosentin tullin päälle.
Trump on aiemmin uhannut rangaista Brasiliaa maan entistä presidenttiä Jair Bolsonaroa vastaan kohdistettujen oikeustoimien vuoksi. Valkoinen talo syytti lausunnossaan Brasilian hallintoa poliittisesta vainosta ja pelottelusta.
Trump ilmoitti keskiviikkona Truth Social -viestialustallaan myös, että Intian tuonnille asetetaan 25 prosentin tullit.
Trumpin mukaan tullit on tarkoitettu Intian "vastenmielisen" kauppapolitiikan vastapainoksi. Lisäksi Trump määräsi Intialle rangaistuksen Venäjän kanssa tehtyjen ase- ja energiakauppojen vuoksi. Trump ei kuitenkaan kertonut tarkemmin, mitä ylimääräinen rangaistus pitäisi sisällään.