Trump vaatii osavaltioita avaamaan uskonnolliset tilat välittömästi – presidentti korotti pyhätöt yhteiskunnallisesti tärkeiksi paikoiksi

Yhdysvalloissa koronaviruksesta leviävät salaliittoteoriat huolestuttavat asiantuntijoita 2:08
MTV Uutiset: Yhdysvalloissa koronaviruksesta leviävät salaliittoteoriat huolestuttavat asiantuntijoita

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaatii osavaltioiden kuvernöörejä avaamaan maan uskonnolliset tilat välittömästi. Moni osavaltio on pitänyt muun muassa kirkkonsa ja moskeijansa suljettuina suurilta joukoilta koronavirustartuntojen välttämiseksi.

– Kuvernöörien täytyy tehdä oikea ratkaisu ja sallia näiden tärkeiden ja keskeisten uskonpaikkojen avautua täksi viikonlopuksi. Jos he eivät tee sitä, kumoan heidän päätöksensä. Amerikka tarvitsee enemmän rukouksia, ei vähemmän, Trump sanaili.

Trump kertoi korottaneensa pyhätöt yhteiskunnallisesti tärkeitä palveluita tarjoaviksi paikoiksi, joiden tulee pysyä avoinna. Toiminnallaan Trump kulki jälleen protokollaa vastaan, sillä tavanomaisesti tärkeiden palveluiden määrittely on paikallishallinnon tehtävä.

 Tärkeiksi palveluiksi on Yhdysvalloissa määritelty esimerkiksi apteekit, ruokatavaratalot ja sairaalat, mutta myös ravintolat ja alkoholimyymälät.

– Osa kuvernööreistä on todennut alkoholimyymälät ja aborttiklinikat keskeisiksi, mutta jättäneet huomiotta kirkot ja muut uskonnolliset tilat. Se ei ole oikein, Trump sanoi.

Yhdysvalloissa muistetaan viikonlopun aikana maan lähes sataatuhatta koronavirukseen kuollutta kolmepäiväisellä suruliputuksella. Maanantai on vielä kansallinen vapaapäivä, jolloin muistetaan asevoimien palveluksessa kaatuneita.

Lue myös:

    Uusimmat