Seksuaalinen häirintä oli yleistä yläasteikäisenä, mutta väheni merkittävästi aikuistuessa. Mistä se johtuu, pohtii MTV Uutisten toimittaja Lala Ylitalo.
Kuljimme 7.-luokkalaisina ostoskeskuksessa kavereiden kanssa koulupäivän jälkeen, kun tuntematon aikuinen mies kajosi minuun fyysisesti. Läpsäisi takapuolelle. En tiennyt mitä tehdä. Ja mistä olisinkaan tiennyt, sillä olin 12-vuotias.
Muistan yläastevuosilta julkisilla paikoilla tuntemattomilta miehiltä monia seksuaalissävytteisiä huuteluja ja kosketteluja minua ja tyttökavereitani kohtaan. Paino sanalla tyttö.
Aikuisilta saatu huomio ja kehut ulkonäöstä tuntuivat lapsena hämmentävältä, mutta myös hyvältä. Nuorena haluaa tulla kohdelluksi ikäistään vanhempana. Saimme varmennusta omalle muka-kypsyydelle ja -aikuismaisuudelle.
Monet sosiaalisessa mediassa alaikäisenä vaihdetut yksityisviestit ovat kadonneet, mutta tunnistan myös poliisin ja lastensuojelujärjestöjen nostamat huolet ja esimerkit lasten ja nuorten seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä somessa.
Vihjailevat viestit sekä paljastavien kuvien pyytäminen tai lähettäminen pyytämättä ovat monelle nuorelle arkipäivää. Tätä tekevät niin oman ikäiset kuin vanhemmat.
Miksi aikuinen viestittelee tähän ihastuneelle 12-vuotiaalle?
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen artikkeli Saana Airtolan viestittelystä lapsena aikuisen muusikon kanssa palautti nämä muistot jälleen mieleeni.
Airtola kertoo jutussa aloittaneensa 12-vuotiaana viestittelyn Facebookin välityksellä tunnetun muusikon kanssa. Tämän nimeä ei artikkelissa paljasteta.
Naimisissa ollut muusikko oli vihjaillut Airtolalle, kuinka tämän täyttäessä 18 vuotta heistä voisi tulla jopa pari. Airtolan ollessa 17-vuotias alkoi aktiivisempi viestittely seksistä, ja hänen täyttäessään 18 vuotta nettiseksi. He myös tapasivat vuosien saatossa joitain kertoja.
Suomessa lain mukaan aikuisen ja alle 16-vuotiaan lapsen väliset seksuaaliset teot ovat seksuaalista väkivaltaa. Tämä koskee sekä yhdyntää että muita seksuaalisia tekoja.

