Traagisessa kolarissa vammautunut formulakuski jälleen sivuun kisoista

Vakavia vammoja kaksi ja puoli vuotta sitten tapahtuneessa kolarissa saanut F3-kuski Juan Manuel Correa joutuu jättämään Imolan kisaviikonlopun väliin jalan murtuman takia.

Uuden alun uralleen vuoden 2019 Belgian Span rajun F2-onnettomuuden jälkeen saanut Correa on parhaillaan Formula 3 -sarjassa viidentenä Bahrainissa ajetun kauden avauksen jälkeen.

Ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen Correa alkoi kuitenkin tuntea kipua jalassaan, mikä paheni Jerezin testien aikana. Magneettikuvaus paljasti lopulta murtuman, joka vaatii useiden viikkojen toipumisjakson.

– Olen tehnyt vaikean päätöksen olla ajamatta Imolassa. Olen erittäin surullinen siitä, etten voi olla siellä, mutta lääkärieni kanssa käymän arvioinnin jälkeen, ja vamman luonteen huomioon ottaen, näimme vamman pahenemisen riskin liian suureksi, Correa kertoi sometileillään keskiviikkona.

Correa joutui opettelemaan uudelleen kävelemään saatuaan jalkoihinsa vakavia vammoja Span F2-kisassa vuonna 2019. Kolarissa kuoli hänen kilpakumppaninsa Anthoine Hubert.

Ecuadorilaisamerikkalainen Correa oli onnettomuuden jälkeen vaivutettuna koomaan. Hän joutui käymään läpi yli 20 leikkausta. Correa palasi F3-auton rattiin viime kaudella.

Lue myös:

    Uusimmat