TPS teki 2,6 miljoonan euron jättitappiot – näin seurapomo kommentoi karua tulosta: "Totta kai olemme huolissamme"

SM-liigassa pelaava TPS teki päättyneellä tilikaudella peräti 2,6 miljoonan euron tappiollisen tuloksen. TPS:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen listasi MTV Urheilulle syyt rajuihin taloudellisiin tappioihin.

TPS teki viime tilikaudella 2,6 miljoonan euron tappiot. Mikä selittää näin valtavaa tappiota, Santtu Jokinen?

– Se, että meidän liikevaihtomme tippui. Liikevaihto oli reilusti alle viiden miljoonan. Se kustannustaso, jota meidän toimintamme pyörittämiseen tarvitaan, on kahdeksassa miljoonassa. Reilu ero myynnissä ja liikevaihdossa valui tappioksemme.

Viime kauden aikana toimiston henkilökuntaa lomautettiin ja henkilöstön palkkoja leikattiin. Kuinka paljon näillä toimilla säästettiin?

– Henkilöstön lomautuksista tuli säästöjä reilusti yli 100 000 euroa. Urheilupuolen leikkaukset olivat merkittävämmät, koska palkkasummat ovat siellä paljon isompia. Mutta kun kesällä teimme palkanleikkaussopimuksen, siinä oli pykälä, että menestyksellä maksetaan takaisin palkkaleikkauksia. Kun joukkue menestyi urheilullisesti todella hyvin, niin palautimme palkkaleikkauksia joukkueelle. Niiden nettovaikutus jäi muutamaan sataan tuhanteen.

Miltei kaikkien muiden SM-liigaseurojen tappiot ovat jääneet alle miljoonaan koronakaudella. Mikä TPS:n taloudenpidossa meni pieleen?

– Myynnin tippuminen. Edellisvuonna liikevaihto oli 7,6 miljoonaa. Tänä vuonna se oli alle viisi miljoonaa. Olemme samaan aikaan pystyneet karsimaan kulujamme, mutta edelleen meidän toimintamme kulut ovat kahdeksan miljoonaa.

– Yksi iso muutos parin vuoden takaiseen on uusi hallin vuokrasopimus, mikä oli meille koronakaudella erityisen kallis, koska emme voineet järjestää mitään muita tapahtumia ja ottelut pelattiin tyhjille katsomoille. Se oli meille tosi epäedullinen. Hallivuokran kulut ovat noin miljoona euroa vuodessa. Meillä oli 38 muuta kuin jääkiekkotapahtumaa myyty, mutta koronan myötä kaikki tapahtumat peruutettiin tai siirrettiin tulevaisuuteen. Idea on, että tytäryhtiömme Turku Live, joka järjestää näitä muita tapahtumia, kantaa osaltaan meidän miljoonavuokraa. Nyt, kun tapahtumia ei ollut, koko vuokra perustui jääkiekkotapahtumiin.

Kahden edellisen tilikauden aikana TPS on tehnyt yhteensä 4,5 miljoonan euron tappiot. Kuinka huolissasi olet näistä viime vuosien kovista tappioista?

– Totta kai olemme huolissamme. Meillä on toimenpiteet ja suunnitelmat, miten asiat laitetaan kuntoon. Jos olisimme viime kaudella pystyneet järjestämään ne 38 muuta tapahtumaa, ja lisäksi joukkueen menestys, niin myynti olisi reilussa kahdeksassa miljoonassa, jolloin tämän tilikauden tulos olisi ollut lähellä nollaa tai jopa ehkä positiivinen. Meidän perusrunko ja setup on rakennettu oikein. Kulut ovat kohtalaisen jäykkiä. Kulujen leikkaaminen alas siitä kahdeksasta miljoonasta on tosi haastavaa.

Millaisin keinoin pyritte kääntämään nämä viime vuosien tappiolliset tulokset taas voitollisiksi?

– Liikevaihdon kasvu on meille ykkönen. Urheilullinen menestys oli hyvä viime kaudella ja olemme luoneet urheilullista uskottavuutta, mikä on ydin tässä toiminnassa. Sen lisäksi meillä on Turku Liven muiden tapahtumien järjestäminen Gatorade Centerillä. Se myynti on edelleen mennyt hyvin. Kun päästään koronasta pikkuhiljaa eroon, saamme tapahtumia järjestettyä, myytyä lippuja jääkiekkopeleihin ja lisäksi meidän kumppaneitamme enemmän tähän mukaan. Se on ratkaisu. Sitä kautta saamme liikevaihtomme yli kahdeksan miljoonan tasolle.

Turku on yksi maan suurimpia talousalueita, miksei TPS ole pärjännyt taloudellisesti tuolla talousalueella?

– Jos katsomme niitä edellisiä kausia, saimme kaksi kautta sitten hyvin suunnitelmien mukaan tappiota pienennettyä. Edelliskauden huono urheilullinen menestys johti myös huonoon taloudelliseen menestykseen. Sen lisäksi korona leikkasi huhtikuulta toukokuulle varatut konsertit ja tapahtumat. Viime kaudella huono tilanne kumuloitui, kun kaikki konsertit ja tapahtumat jäivät myymättä ja järjestämättä. Sitä hyvää urheilullista menestystä, joka olisi tuonut lipputuloja ja kumppanituloja, emme pystyneet mitenkään lunastamaan.

Millaisella budjetilla lähdette tulevaan kauteen?

– Samalla tasolla kuin viime vuonna. Budjetoitu tappio on noin 1,2 miljoonaa. Haemme roimaa tulosparannusta, mutta näemme silti, että tämä vuosi on vielä negatiivinen.

Onko pelaajabudjetti ennallaan?

– Pelaajabudjetti on samalla tasolla kuin viime vuonna.

Millaisia muita vaikutuksia viime kauden miljoonatappioilla on tulevaan kauteen?

– Rahoituksellisesti olemme turvassa. Pystymme viemään ensi kauden hyvin läpi. Jos mahdollisia uusia koronarajoituksia tulee, meidän täytyy miettiä asioita uudelleen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pystymme aloittamaan liigakauden, saadaan lippuja myytyä ja kumppaneita mukaan, niin ensi kausi on rahoituksellisesti turvattu.

Lue myös:

    Uusimmat