Koronakausi kuritti Liiga-seuroja miljoonilla ja se näkyy uusissa pelaajabudjeteissa – kolme seuraa otti kovan iskun palleaan: "Kassa on tosi tyhjä"

Lukon mestaruusjuhlat heti loppusummerin jälkeen 2:04
Rauman Lukko juhli viime keväänä Suomen mestaruutta, kun se kukisti finaaleissa TPS:n. Uusi liigakausi käynnistyy finalistien kohtaamisella 9. syyskuuta.

Jääkiekon pääsarjaa Liigaa taloudellisesti kurittanut koronakausi näkyy mittavina tappioina seurojen tilinpäätöksissä. Etenkin KalPa, SaiPa ja Tappara ottivat pahasti osumaa viime kaudesta.

Laajoista sopeutustoimista, valtion myöntämästä tuesta ja erilaisista maksujärjestelyistä huolimatta liigaseurojen tilinpäätökset painuvat roimasti pakkasen puolelle. Toistaiseksi seitsemän seuraa on tiedottanut tilikauden tuloksistaan. Tappiot vaihtelevat KooKoon lähes nollatuloksesta Tapparan 780 000 euron iskuun.

Tapparan lisäksi yli puolen miljoonan euron tappiolukemiin "ylsivät" ainakin Kalpa (685 992 euroa) ja MTV Urheilun haastattelema SaiPa (runsaat 500 000 euroa).

SaiPan toimitusjohtajan Jussi Markkasen mukaan lappeenrantalaisseuran tilanne kauden alla on akuutti, eikä tyhjille katsomoille pelaaminen ole enää vaihtoehto.

– Kassa on tosi tyhjä. Viime vuonna oli jotain puskureita, ne on syöty nyt. Mennään kädestä suuhun. Haastava tilanne. Ollaan erilaisessa tilanteessa kuin vuosi sitten, Markkanen sanoi.

SaiPan ohella MTV Urheilu tiedusteli tilannetta jäljelle jäävistä seitsemästä liigaseurasta, joiden viesti oli samansuuntainen. Kaikki seurat tekivät vähemmän yllättäen tappiota viime kaudella.

Pelicansin tappio laskettaneen sadoissa tuhansissa euroissa, JYP kertoi selvinneensä maltillisella iskulla.

Suurseura Kärpät ei halunnut kertoa taloustietojaan ennen yhtiökokoustaan. Tuloksensa pian julkaisevan HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen puolestaan paljasti helsinkiläisseuran tehneen "merkittävän tappion".

– Liikevaihtomme oli alle puolet normaalivuoden vastaavasta, Valtanen kiteytti.

Liigaseurojen tilinpäätökset kaudelta 2020–2021

Seura

Tulos

Arvio tuloksesta

HIFK

tappiollinen

HPK

-81 734 euroa

Ilves

-113 000 euroa

Jukurit

-200 000 euroa

JYP

tappiollinen

KalPa

-685 992 euroa

KooKoo

- 1 824 euroa

Kärpät

ei tietoa

Lukko

tilikausi kesken*

Pelicans

tappiollinen

SaiPa

-500 000 euroa

Sport

-176 784 euroa

Tappara

-780 000 euroa

TPS

tappiollinen

Ässät

-30 774 euroa

Kahdeksan liigaseuran tilinpäätökset eivät olleet vielä valmistuneet juttua tehdessä. *Lukon tilikausi noudattelee muista seuroista poiketen kalenterivuotta.

Koronan runtelema talous näkyy useiden seurojen pelaajabudjeteissa ensi kaudella. MTV Urheilun haastattelemasta kahdeksasta seurasta vain TPS, Lukko ja Jukurit jatkavat vastaavalla pelaajiston palkkarakenteella kuin viime kaudella.

Haastateltujen seurojen keskimääräinen sopeutus pelaajabudjetteihin on runsaan kymmenen prosentin leikkaus. Merkittävin muutos on viime kaudella kolmen miljoonan euron budjetilla kauteen lähteneessä Kärpissä, joka on karsinut pelaajapalkkioistaan peräti neljänneksen.

Siten HIFK lähtee tulevaan kauteen Kärppiä kalliimmalla joukkueella.

MTV Urheilun haastattelemien Liiga-seurojen pelaajabudjetit kaudelle 2021–2022

Seura

Arvio pelaajabudjetista

Muutos viime kaudesta

HIFK

2,6 miljoonaa euroa

-12%

Jukurit

1,4 miljoonaa

0%

JYP

1,5 miljoonaa

-15%

Kärpät

2,25 miljoonaa

-25%

Lukko

2,5 miljoonaa

0%

Pelicans

1,5 miljoonaa

-15%

SaiPa

1,36 miljoonaa

-15%

TPS

2,0 miljoonaa

0%

Taulukon luvut ovat haastatteluissa esitettyjä karkeita arvioita, ei virallisesti vahvistettuja summia.

MTV Urheilu haastatteli kahdeksaa toimitusjohtajaa Liiga-seuroista, joiden viime kautta koskevia tilinpäätöksiä ei ollut vielä jutuntekohetkellä julkaistu.

Jukka Valtanen, HIFK

Miltä liigaseuran yhtiön tilinpäätös viime kaudelta näyttää? Paljonko tuli tappiota/voittoa?

– Meillä ei vielä ole yhtiökokouksen vahvistamaa tilinpäätöstä eli en voi ennen sitä julkaista tarkkoja lukuja. Sen verran voin sanoa, että liikevaihtomme oli alle puolet normaalivuoden vastaavasta ja teimme merkittävän tappion.

Kuinka haastavaa liigaseuralla on ollut selviytyä taloudellisesti kesän yli?

– Selvisimme kesästä suht ok mm. hyvin sujuneen kausikorttikaupan ja Valtiokonttorin Kustannustuki III:n ansiosta.

Koronatilanne on heikentynyt kesän aikana, ja on mahdollista, että tapahtumia rajoitetaan jälleen sisätiloissa syksyllä. Onko seurallanne taloudellisia edellytyksiä tarvittaessa pelata taas tyhjille katsomoille?

– Tyhjille katsomoille pelaamista emme muiden seurojen tavoin kestä.

Miten seuranne pelaajabudjetti on muuttunut viime kaudesta?

– Pelaajabudjettimme on pienentynyt, se on 2,6 miljoonaa euroa.

Antti Laakso, Jukurit

Miltä liigaseuran yhtiön tilinpäätös viime kaudelta näyttää? Paljonko tuli tappiota/voittoa?

– Jukurit HC Oy:n yhtiökokous on elokuun lopulla, joten tarkkoja lukuja en voi antaa, että osakkeen omistajat kuulevat viralliset ensimmäisenä.

– Puheenjohtajan avoimessa kirjeessä sivuillamme mainitaan tulokseksi noin 200 000 euroa tappiota.

Kuinka haastavaa liigaseuralla on ollut selviytyä taloudellisesti kesän yli?

– Haastava on ollut tilanne kesällä, mutta kuivin jaloin siitä selvittiin, missä kustannustuki 3 auttoi paljon.

Koronatilanne on heikentynyt kesän aikana, ja on mahdollista, että tapahtumia rajoitetaan jälleen sisätiloissa syksyllä. Onko seurallanne taloudellisia edellytyksiä tarvittaessa pelata taas tyhjille katsomoille?

- Jos yleisöä ei pääse niin olisi tilanne erittäin haastava, mutta uskoisin, että vielä siitä selvittäisiin.

Miten seuranne pelaajabudjetti on muuttunut viime kaudesta?

- Pelaajabudjetti on sama kuin viime vuonna.

Tommi Virkkunen, Kärpät

Miltä liigaseuran yhtiön tilinpäätös viime kaudelta näyttää? Paljonko tuli tappiota/voittoa?

– Yhtiökokous 31.8, sitä ennen emme julkaise tietoja.

Kuinka haastavaa liigaseuralla on ollut selviytyä taloudellisesti kesän yli?

– Kassa ei ole ongelma.

Koronatilanne on heikentynyt kesän aikana, ja on mahdollista, että tapahtumia rajoitetaan jälleen sisätiloissa syksyllä. Onko seurallanne taloudellisia edellytyksiä tarvittaessa pelata taas tyhjille katsomoille?

– Uskon että selviämme kyllä.

Miten seuranne pelaajabudjetti on muuttunut viime kaudesta?

– Budjetoitu 25 prosenttia alhaisempi kuin viime kaudella.

Jukka Kunnas, Lukko

Miltä liigaseuran yhtiön tilinpäätös viime kaudelta näyttää? Paljonko tuli tappiota/voittoa?

– Meidän tuloksemme riippuu siitä, kuinka isoilla kapasiteeteilla pääsemme pelaamaan. Vaatii todella hyvää onnistumista päästä nollatulokseen, mutta teoriassa se on vielä mahdollista. Olemme luottavaisin mielin.

Kuinka haastavaa liigaseuralla on ollut selviytyä taloudellisesti kesän yli?

– Ei ole tarvinnut tehdä erityisjärjestelyjä.

Koronatilanne on heikentynyt kesän aikana, ja on mahdollista, että tapahtumia rajoitetaan jälleen sisätiloissa syksyllä. Onko seurallanne taloudellisia edellytyksiä tarvittaessa pelata taas tyhjille katsomoille?

– Me olimme Raumalla järjestetyssä Pitsiturnauksessa jo leviämisvaiheessa, ja osoitimme, että tapahtumia pystytään järjestämään koronaturvallisesti. Ei ole mitään perusteita kieltää yleisöä käymästä jääkiekko-otteluissa. Nyt on kieltämisen sijaan aika etsiä ratkaisuja.

Miten seuranne pelaajabudjetti on muuttunut viime kaudesta?

– Sama kuin viime kaudella.

Lauri Pöyhönen, Pelicans

Miltä liigaseuran yhtiön tilinpäätös viime kaudelta näyttää? Paljonko tuli tappiota/voittoa?

– Jokainen voi päätellä, minkälainen viime kausi oli ja sitä kautta viime tilikausi.

– Trendiä kuin seuraa, niin samanlaista meillä on kuin mitä kollegoilla on tullut. Samassa veneessä ollaan.

Kuinka haastavaa liigaseuralla on ollut selviytyä taloudellisesti kesän yli?

– Tyhjällä kassalla kun ajetaan tyhjään kesäkauteen, se nitisee ja natisee, mutta kumppanit ja myyjät ovat kuitenkin olleet ymmärtäväisiä. Olemme selvinneet kaikista palkoista ja muista pakollisista menoista.

Koronatilanne on heikentynyt kesän aikana, ja on mahdollista, että tapahtumia rajoitetaan jälleen sisätiloissa syksyllä. Onko seurallanne taloudellisia edellytyksiä tarvittaessa pelata taas tyhjille katsomoille?

– Se on lähes poissuljettu vaihtoehto. Se ei ole millään taloudellisilla tai inhimillisillä mittareilla järkevää. Silloin voitaisiin kaikki olla kotona ja katsoa, mitä tässä tapahtuu. Nyt simuloitiin yhdellä tilikaudella, että miltä se näyttää, kun pelataan tyhjissä halleissa. Se ei ole kannattavaa.

Miten seuranne pelaajabudjetti on muuttunut viime kaudesta?

– Pelaajabudjettia on viilattu alaspäin 15 prosenttia. Olemme tajunneet ja tiedostaneet resurssimme ja siitä isot propsit urheilujohdolle ja valmennukselle, jotka ovat onnistuneet rakentamaan kilpailukykyisen joukkueen.

Jussi Markkanen, SaiPa

Miltä liigaseuran yhtiön tilinpäätös viime kaudelta näyttää? Paljonko tuli tappiota/voittoa?

– Teemme reilu puoli miljoonaa tappiota. Odotettua oli, että tulee tappiota. Onneksi pystyimme viime kaudella tekemään isoja säästöjä, kuten palkanleikkauksia ja lomautuksia. Säästimme kaikesta. Henkilöstökuluissa säästimme 600 000 euroa. Sitten avustukset päälle. Ilman niitä laaki olisi ollut iso.

Kuinka haastavaa liigaseuralla on ollut selviytyä taloudellisesti kesän yli?

– Katsotaan rohkeasti tulevaisuuteen. Uuden valmennuksen ja joukkueen kanssa tehty uutta juttua. Onneksi on ollut tosi sitoutuneita kumppaneita. Olemme yhdessä saatu tehtyä tätä juttua. Haasteita on, ja tulee olemaan vielä pitkään.

Koronatilanne on heikentynyt kesän aikana, ja on mahdollista, että tapahtumia rajoitetaan jälleen sisätiloissa syksyllä. Onko seurallanne taloudellisia edellytyksiä tarvittaessa pelata taas tyhjille katsomoille?

– Kyllä kassa on tosi tyhjä. Viime vuonna oli jotain puskureita, ne on syöty nyt. Mennään kädestä suuhun. Haastava tilanne. Ollaan erilaisessa tilanteessa kuin vuosi sitten.

Miten seuranne pelaajabudjetti on muuttunut viime kaudesta?

- Lähdetään reilusti viime kautta pienemmällä budjetilla. Suunnilleen viimevuotisten leikkauksien jälkeisen toteuman tasolla. Se putoaa viime kaudesta tuollaisen 15 prosenttia.

Risto Korpela, JYP

Miltä liigaseuran yhtiön tilinpäätös viime kaudelta näyttää? Paljonko tuli tappiota/voittoa?

– Pieni miinus tulee. Voi sanoa, että olosuhteisiin nähden tappio jää pieneksi. Tehtiin toki raakoja ratkaisuja, mutta se oikeastaan takasi sen, että selvittiin verrattain vähällä. Yhtiökokous vahvistaa tilinpäätöksen 30. elokuuta.

Kuinka haastavaa liigaseuralla on ollut selviytyä taloudellisesti kesän yli?

– Haasteita on riittänyt, mutta selvitty ollaan. Yhteistyökumppanipuolella on ollut ymmärrystä tilanteeseen. Sen kannalta on selvitty. Haastepuolella on kausikorttien myyminen, kun asiakkaat haluavat ymmärrettävästi selvyyden siitä, miten otteluita ensi kaudella pääsee katsomaan. Budjetoitiinkin hieman alempi kausikorttimyynti kuin edellisellä kaudella.

Koronatilanne on heikentynyt kesän aikana, ja on mahdollista, että tapahtumia rajoitetaan jälleen sisätiloissa syksyllä. Onko seurallanne taloudellisia edellytyksiä tarvittaessa pelata taas tyhjille katsomoille?

– Sehän on selvä, että se aiheuttaisi haasteita. Odotellaan, mitä määräyksiä tulee. Valmistaudumme kauteen siten, että yleisölle lähdetään otteluita tekemään.

Miten seuranne pelaajabudjetti on muuttunut viime kaudesta?

– Pelaajabudjettia on hieman pienennetty. Suuruusluokka on noin -15 prosenttia.

Santtu Jokinen, TPS

Miltä liigaseuran yhtiön tilinpäätös viime kaudelta näyttää? Paljonko tuli tappiota/voittoa?

– Tilinpäätöksemme on vielä vahvistamatta, joten en voi kertoa vielä tarkkoja lukuja. Tilinpäätös tulee olemaan tappiollinen.

Kuinka haastavaa liigaseuralla on ollut selviytyä taloudellisesti kesän yli?

– Kesän yli selviytyminen on ollut haastavaa, ja emme olisi selviytyneet ilman ulkopuolista rahoitusta.

Koronatilanne on heikentynyt kesän aikana, ja on mahdollista, että tapahtumia rajoitetaan jälleen sisätiloissa syksyllä. Onko seurallanne taloudellisia edellytyksiä tarvittaessa pelata taas tyhjille katsomoille?

– TPS pystyy aloittamaan kauden pelaamalla tyhjille katsomoille sillä edellytyksellä, että pystymme hyödyntämään peleissä areenan aitio- ja ravintolakapasiteettia. Ja vaikka voisimme hyödyntää ravintola- ja aitiokapasiteettia avausotteluissa, niin meidän on kestämätöntä pelata ilman yleisöä kauemmin kuin muutaman ensimmäisen kotipelin ajan.  

Miten seuranne pelaajabudjetti on muuttunut viime kaudesta?

– Pelaajabudjettimme on samalla tasolla kuin viime kaudella.

Liiga-kausi 2021–2022 käynnistyy torstaina 9. syyskuuta viime kauden finalistien Lukon ja TPS:n välisellä ottelulla. Liigan kaikki ottelut ovat katsottavissa C Moressa.

Uusimmat