Tony piti puheita koronaviruksesta liioiteltuina ja kutsui sukulaisia juhliin – karmeat seuraukset: "Tätä tunnetta voisi tavallaan verrata siihen, miltä rattijuoposta tuntuu..."

4:26
Katso videolta Tonyn haastattelu.

Tony ei uskonut koronaviruksen olevan vakava sairaus, ennen kuin kaksi ihmistä hänen lähipiiristään menehtyi siihen. Tony ja hänen kumppaninsa olivat järjestäneet illanistujaiset ja sen seurauksena moni oli sairastunut. Tapauksesta kertoo muun muassa Washington Post.

Teksasilainen Tony Green ajatteli kuukausien ajan, että puheet koronaviruksesta olivat liioiteltuja. Hän ei tiennyt ketään, joka olisi sairastunut ja ajatteli median paisuttelevan asioita. Hänen mielensä muuttui sen jälkeen, kun hän piti kesäkuussa pienet illanistujaiset perheenjäsenilleen ja kaikki sairastuivat. 

Kuuden hengen kokoontumisen seurauksena moni sai tartunnan

Tony ja hänen kumppaninsa järjestivät illanistujaiset, joihin tuli heidän lisäkseen kummankin vanhemmat. Myöhemmin kaikilla heillä todettiin koronavirustartunnat. Lisäksi kahdeksalla muulla heidän lähipiiristään todettiin myöhemmin koronavirustartunta.

Tony päätyi sairaalahoitoon kolmeksi päiväksi, mutta toipui sitten. Hänen appiukkonsa ja appiukkonsa äiti, joka ei ollut illanistujaisissa, sairastuivat vakavammin ja menehtyivät. Appiukko menehtyi oltuaan kaksi kuukautta sairaalahoidossa.

Toivoo muiden olevan varovaisempia

Ei tiedetä, kuka illanistujaisiin osallistuneista oli alun perin sairas. Siitä huolimatta Tony potee huonoa omatuntoa siitä, että järjesti perhetapaamisen.

– Tätä tunnetta voisi tavallaan verrata siihen, miltä rattijuoposta tuntuu, jos hän on tappanut perheensä. Se oli tahatonta. Tämä oli minun kotini. Täällä se kaikki tapahtui. Joten minulla oli siitä tietyllä tapaa vastuu.

Tony halusi kertoa oman tarinansa, jotta muut osaisivat olla tänä vuonna järjestettävien kokoontumisen suhteen entistä varovaisempia. Illanistujaisia ei välttämättä kannata järjestää ollenkaan.

– Meidän pitää näyttää omalla esimerkillämme muille, mitä voi tapahtua pienissä kokoontumisissa. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja