Rankkaa biletystä ja irtosuhteita ensin alkoholin voimalla ja sitten huumeiden. Jatkuvaa juhlimista Tomi Långstedt rahoitti huumekaupalla. Ja sitten hän jäi kiinni. Vuonna 2012 alkanut pakomatka päättyi kiinniottoon ja vankeustuomioon. Hänen kokemuksistaan on kirjoitettu Vankina Thaimaassa -kirja, jonka on kirjoittanut toimittaja kirjailija Kati Pukki.
Tomi Långstedt jäi kiinni Thaimaan Pattayalla hotellihuoneessaan. Halussaan hänellä oli 15 000 ekstaasitablettia. Hän oli myynyt onnistuneesti aiempia eriä, mutta nyt Långstedtin tuttu oli vasikoinut hänestä poliisille.
Kiinnijäämisen hetki muutti Långstedtin elämän, pysyvästi.
– Olin monta kertaa miettinyt, että tästä kun narahdan, niin tulee iso kakku. Se oli järkyttävä shokki ja pelko, joka siitä tuli, kertoo Långstedt Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Vaikka Långstedt oli kiinni jäädessään kamapäissään, hän tajusi siinä tilanteessa, että nyt elämä muuttuu. Poliisit veivät Långstedtin tutkintavankeuteen ja lopulta oikeus tuomitsi huumerikoksesta 25 vuoden vankeuteen.
Thaimaan vankilassa olot ovat todella karut.
– Ensimmäisen kuukauden ajan olin aivan sekaisin, kävelin ympyrää, en muistanut käydä suihkussa, enkä syönyt juuri mitään, hän kuvailee.
Todisti vartijoiden sadistista käytöstä
Unettomat yöt, nähty väkivalta sekä ihmisoikeuksien polkeminen järkyttivät vankilaan joutunutta suomalaismiestä. Selissä oli myös ruuhkaa.
