Toimittaja testasi: Lidlin hypelenkkarit vietiin käsistä sekunneissa – "Kyllä unohtuivat korona ja turvavälit"

Lidlin 15 euron lenkkarit saivat ihmiset ryntäämään kauppaan – MTV:n toimittaja Lidlissä:"Hyllyt tyhjenivät sekunneissa" 3:35
Tällaiset olivat MTV:n toimittajan tunnelmat Lidlissä aamutuimaan!

Päivittäistavarakauppa Lidlin värikkäät lenkkitossut ovat nousseet ilmiöksi. Jo etukäteen lenkkareihin liittyen sosiaalisessa mediassa nousi melkoinen kuhina.

Monet jonottajista jäivät ilman lenkkitossuja. MTV Uutisten toimittaja meni ennen kaupan aukeamista odottamaan, josko ehtisi saada yhden parin itselleen. 

– Ensin katsoin, että ei tässä mitään hypeä ole, koska vain neljä ihmistä oli jonossa kaupan edessä. Noin kymmentä minuuttia ennen kaupan ovien avautumista ihmisiä alkoi kuitenkin nousta autoistaan, Jere Silfstén kuvailee.

Silfstén kertoo, että aluksi ihmiset osasivat pitää turvavälit, mutta myöntää niiden unohtuneen nopeasti, kun kaupan ovet aukesivat.

– Ensimmäiset kymmenen metriä käveltiin, mutta sen jälkeen juostiin ja taisi pari kyynärpäätäkin näkyä. Nappasin ensimmäisenä liian isot kengät ja 15 sekunnissa hylly oli tyhjä.

Katso ylläolevalta videolta, miltä uutuuslenkkarit näyttävät ja miten toimittaja kuvailee aamun järjetöntä tungosta.

Lue myös:

    Uusimmat