"Tilanne muuttui vaaralliseksi" – Suomen Kiovan-suurlähetystön päällikkö uskoo, että iskut jatkuvat ja kuolonuhrien määrä kasvaa
Suomen Kiovan-suurlähettiläs kertoo, että suurlähetystön henkilöstö on turvassa.
Kiovan turvallisuustilanne muuttui täysin maanantaiaamuna hieman ennen kello seitsemää. Kiovassa kuului aamulla ilmahälytys ja pian sen jälkeen kaupunkia alettiin ampua ilmaohjuksin tauotta.
MTV Uutiset Live tavoitti Suomen Kiovan-suurlähetystön päällikkö Jaakko Lehtovirran, joka kertoo, että Suomen suurlähetystö siirsi henkilökuntansa aamulla turvatiloihin.
– Tilanne muuttui vaaralliseksi. Suurlähetystön henkilökunta on kuitenkin turvassa ja hyvässä kunnossa, Lehtovirta kertoo.
Lehtovirta kertoo, että suurlähetystön henkilökunta on kuullut ajoittain iskuja lähialueella. Osa iskuista taas on tullut heidän tietoonsa tiedotusvälineiden kautta.
– Iskut eivät ole olleet niin tarkkoja, että kaikin osin pystyisi päättelemään, mihin on yritetty iskeä.
– Kuolonuhrien ja loukkaantuneiden lukumäärä varmasti kuitenkin kasvaa, kun iskut jatkuvat ja tiedot varmistuvat.
EU-maiden lähetystöt eivät ole tehneet evakuointipäätöstä
Lehtovirta kertoo, että Kiovassa oleskeleviin suomalaisiin on pyritty olemaan yhteydessä. Kaikki eivät ole kuitenkaan tehneet matkustusilmoitusta.
Lehtovirta haluaa muistuttaa, että Suomen suurlähetystö ei ole poistumassa Kiovasta toistaiseksi.
– Mediassa näyttää liikkuvan tietoja, että EU maiden lähetystöt olisivat tehneet evakuointipäätöksen. Tämä ei pidä paikkaansa, se voi olla tietoista disinformaatiota.
Kuuntele Lehtovirran haastattelu Kiovasta yläpuolella olevasta videosta.
Uusimmat
-
13:52
"Venäläiset toteavat, että voihan paska" – Naton puolustussuunnitelmat siirtyvät paperilta käytäntöön
-
13:32
Yhdysvaltain väliaikainen satamalaituri on ankkuroitu Gazan rannalle – satoja tonneja avustustarvikkeita valmiina toimitettavaksi
-
13:31
Vuoden valmentajaksi valittu Gordon Herbert jättää Saksan maajoukkueen
-
13:30
K&T: Nanna Karalahdelta löydettiin vuosi sitten melanooma
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
12:48
MTV Urheilun tiedot: Kulisseissa kuohuu – HJK:n tähtipelaajat jäämässä sivuun Huuhkajista
-
12:44
Turvakamera paljasti syyllisen: kiinalainen hiiri oli sytyttää tulipalon
-
12:42
Tätä lapsi tai nuori ei välttämättä tulipaloista ja korvausvelvollisuudesta ymmärrä
-
12:31
Uusi ykkönen tositestiin – tässä Leijonien ketjut Itävalta-peliin
-
12:09
Lakko-oikeuden rajoitukset tulossa voimaan lauantaina
-
12:02
Archie Cruz kertoo, miten rikossyytteisiin päätynyt ilta eteni: "Poliisit saapuivat paikalle"
-
12:02
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
11:40
Alkoholilain muutosesityksestä hylkäävä mietintö
-
11:34
Putin vierailulla Kiinassa: Ukrainan sotaan tarvitaan poliittinen ratkaisu
-
11:29
Poliisijärjestöt älähtivät hallituksen säästöistä: Uhka sisäiselle turvallisuudelle
-
11:15
Hiihtoliitto aloittaa muutosneuvottelut
-
11:11
Venäjä: Krimin sillan ilmatorjuntaa vakoiltu – tämä pidätyksistä tiedetään
-
11:10
Onko WhatsAppin profiilikuvasi kukka tai lemmikki? Tutkimus havaitsi taustalla ikävän syyn
-
Lataa lisää