"Tikittävä aikapommi" – Arvostettu talouslehti Financial Times nostaa Suomen väestökehityksen ja vanhustenhuollon koko Euroopan varoittavaksi esimerkiksi

Arvostettu talouslehti Financial Times käy läpi perustavanlaatuisesti suomalaisen yhteiskunnan kipupisteitä keskiviikkona julkaistussa artikkelissaan. Teksit perkaa läpi niin sote-uudistukset, eläkejärjestelmät kuin kestävyysvajeetkin. 

Financial Timesin artikkeli keskittyy Suomen haasteisiin vanhusten ja ikääntyvän väestön näkökulmasta. Suomi näyttäytyy varoittavana esimerkkinä koko Euroopalle, sillä maan väestö vanhenee nopeammin kuin missään muussa Euroopan maassa.

Kehitys Suomessa on poikkeuksellisen nopeaa myös koko maailman mittakaavassa, sillä rikkaiden teollisuusmaiden joukosta ainoastaan Japanilla ja Etelä-Korealla iäkkäiden ryhmän kasvu on nopeampaa.

Suomen väestökehitys kulkee Japanin jalanjäljissä niin tiukasti, että viidentoista vuoden päästä Suomen ikäpyramidi saattaa olla samanlainen kuin Japanin juuri nyt.

– Suomen tarjoama opetus saattaa olla se, että terveyden- ja vanhushuollon kustannusten vakaiksi saaminen vaatii sen kaltaisia poliittisia päätöksiä, joita harva hallitus on halukas tekemään, lehdessä kirjoitetaan. 

Lehti ruotii sotea ja vanhustenhoitoa

Sote-uudistus on nujertanut kolme edellistä hallitusta, ja lehden mukaan syypää on päätöksentekoa vaikeuttava poliittinen sirpaloituminen, jota on havaittavissa ympäri Eurooppaa. FT kirjoittaa toisen syyn olevan se, että sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjoaminen on kuntien vastuulla, ja kunnat ovat hyvin eri kokoisia keskenään.

Artikkelissa vieraillaan myös Helsingissä sijaitsevassa Kotisatama-nimisessä yhteisöllisessä kodissa, joka on suunnattu vanhusten yhteiseen asumiseen.

Lehti kertoo, miten suomalainen vanhushuolto on kääntänyt painopisteensä siihen suuntaan, että vanhuksia pyritään pitämään kotonaan mahdollisimman pitkään. 

Kotisatamassakin on 83 asukkaan joukko, jonka mediaani-ikä on 72 vuotta. Juttuun haastateltu asukas painottaa, että kyseessä ei ole vanhainkoti, vaan yhteisöllisen asumisen tarkoitus on tukea asukkaiden omaa vireyttä ja aktiivisuutta. 

"Yksi jyrkimmistä esimerkeistä poliittisesta pirstoitumisesta"

Pieleen menneen sote-uudistuksen ja kaatuneen hallituksen kautta artikkeli lopuksi kommentoi Suomen tulevia eduskuntavaaleja.

FT:n mukaan Suomen vaalit tulevat todennäköisesti olemaan yksi jyrkimmistä esimerkeistä poliittisesta pirstoutumisesta, kun peräti viisi puoluetta saattaa saada vähintään 15 prosentin kannatuksen.

Perussuomalaisia lehti kutsuu "populistipuolueeksi" ja "villiksi kortiksi."

Lue myös:

    Uusimmat