Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurrosta on vielä monia avoimia kysymyksiä. Vastaamo-tietomurto ja -kiristys on yksi Suomen historian suurimmista rikostapauksista.
Kymmenettuhannet ihmiset ovat menettäneet arkaluontoisten tietojensa hallinnan ja joutuneet lisäksi niitä koskevan kiristyksen kohteeksi.
Tämä tapahtumien kulusta toistaiseksi tiedetään.
– 2008: Psykoterapiakeskus Vastaamo perustetaan perheyrityksenä.
– Kesäkuu 2016: Yritys saa kunniamaininnan, kun Pääkaupunkiseudun Kasvupolku palkitsi lupaavimpia kasvuyrityksiä. "Yrityksellä on pyrkimys muuttaa oman toimialansa toimintalogiikkaa, mikä tekee siitä eräänlaisen psykoterapiapalveluiden Onnibussin", tuomariston puheenjohtaja kuvasi.
– Marraskuu 2018 ja maaliskuu 2019: Epäillyt tietomurrot tapahtuivat.
– Toukokuu 2019: Yhtiön pääomistajaksi tulee sijoitusyhtiö Intera Partners hallintayhtiö PTK Midcon kautta.
– 29.9.2020: Vastaamo tekee poliisille rikosilmoituksen tietomurrosta.
– 21.10. 2020: Vastaamo tiedottaa joutuneensa tietomurron ja kiristyksen uhriksi. Yrityksen mukaan osan asiakkaista luottamuksellisia tietoja on joutunut vääriin käsiin. Mediatietojen mukaan kiristäjä olisi vaatinut Vastaamolta noin 400 000 euron edestä virtuaalivaluutta bitcoineja. Poliisi kertoo myöhemmin, että esitutkinnan turvaaminen ja vahinkojen rajoittaminen olivat syynä sille, että Vastaamo ei voinut kertonut tapahtuneesta aiemmin.
– 24.10.2020: Useat Vastaamon asiakkaat kertovat saaneensa sähköposteja, joissa lähettäjä uhkaa paljastaa henkilökohtaisia tietoja, jos vastaanottaja ei maksa kiristäjälle lunnaita. Vastareaktiona ihmiset lupaavat muun muassa sosiaalisessa mediassa, että he eivät lue vuodettuja tietoa. Viranomaiset julkistavat neuvoja, mitä tietomurron uhrien kannattaa tehdä ja mistä saa apua.
– 25.10.2020: KRP kertoo tiedotustilaisuudessa tutkivansa tapausta törkeänä tietomurtona, törkeänä kiristyksenä ja törkeänä yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä. Rikosilmoituksia on tehty jo tuhansia. Varastetussa tietokannassa oli KRP:n mukaan kymmenientuhansien ihmisten tiedot.