Tiesitkö – tämä on keskivertosuomalaisen asuntolainan määrä

Finanssialan keskusliiton tutkimuksen mukaan Suomalaisten rahatilanne on pysynyt hyvänä. Lainanottajat varautuvat koron mahdolliseen nousuun säästämällä etukäteen, ja sopimalla lainalle oman taloutensa kannalta kohtuullisen kuukausierän.

Toukokuussa 2012 julkaistun raportin mukaan suomalaisten keskimääräinen lainan takaisinmaksuaika on pysynyt edelleen alle 18 vuodessa (keskimäärin 17,4 vuotta), laskien himan vuoden 2011 keväästä. Keskimääräinen asunnon ostosta lainalla rahoitettu määrä taas on ollut 73 prosenttia.

Viimeisen kahden vuoden aikana otettujen asuntolainojen keskikoot ovat kasvaneet vuoden 2011 keväästä viidellä prosentilla, ja eniten kasvua on yli 150 000 euron lainojen osuudessa. Raportin mukaan nousujohteisuuteen on vaikuttanut asuntojen kasvussa ollut hintakehitys.

Otetun asuntolainan määrä on myös noussut noin 7000 eurolla kahden viime vuoden aikana. Keskimääräinen asuntolainan määrä on suomalaisilla 115 000 euroa. Suomalaisista yli puolella, eli 53 prosentilla on tällä hetkellä lainaa. Kysely toteutettiin kuluvan vuoden tammi-helmikuussa, ja siihen vastasi 2 393 iältään 15–74 vuotiasta mannersuomalaista.

Paljonko sinulla on asuntolainaa, ja mihin sen olet sijoittanut? Ota kantaa Jokakodin kyselyyn ja muista myös perustella – parhaat tarinat otetaan mukaan aiheesta kirjoitettavaan artikkeliin. Äänestää voit sivun oikeassa reunassa.

Lue myös:

Paula Koski / Jokakoti

Lähde: Finanssialan keskusliitto

Lue myös:

    Uusimmat