Tiedemiehet ovat kehittäneet verikokeen, jonka avulla pystytään arvioimaan sitä, kuinka nopeasti keho ikääntyy, kertoo Independent.
Verikoe mittaa tiettyjen geenien aktiivisuutta, joka antaa tutkijoiden mukaan tarkkaa tietoa ihmisen ”biologisesta iästä.” Ihmisen keho voi olla joko nuorempi tai vanhempi kuin mihin hänen varsinainen ikänsä viittaisi.
– Käytämme syntymävuotta lukuisten asioiden määrittelyyn vakuutusten saatavuudesta siihen, mitä lääketieteellisiä toimenpiteitä potilaalle voidaan tehdä, kertoo King’s Collegen lääketieteen professori James Timmons Independentille.
– Suurin osa ihmisistä hyväksyy, etteivät kaikki 60-vuotiaat ole samanlaisia, mutta aiemmin biologista ikää ei ole voitu todentaa mitenkään.
Kokeen avulla pystytään myös erottelemaan terveet henkilöt niistä, jotka sairastavat Alzheimerin tautia ja sitä voitaisiin käyttää myös tunnistamaan ne, joiden sairaus on niin varhaisessa vaiheessa, etteivät oireet vielä näy.
Lisäksi tulokset auttavat arvioimaan, onko elin tarpeeksi hyväkuntoinen käytettäväksi elinsiirtoon.
– Munuaissiirrossa käytetään yhä enemmän aiempaa vanhempia elimiä ja mitä vanhempi luovuttaja on, sitä todennäköisemmin siirto epäonnistuu. Elinluovutusten kannalta olisi arvokasta tietää elimen biologinen ikä, Timmons selittää.
Tutkimus julkaistiin Genome Biology -lehdessä. Se toteutettiin arvioimalla geenien aktiivisuustasoa tutkimalla RNA:ta terveiden 65- ja 70-vuotiaiden verestä.
Geenien korkea aktiivisuus ennusti parempaa kognitiivista terveyttä ja munuaisten toimintaa ja sitä voidaan käyttää biologisen iän mittarina.
Uusimmat
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
Lataa lisää