Tiedätkö, miksi helatorstaita vietetään?
Helatorstai on monelle vapaapäivä. Tiedätkö sinä, miksi helatorstaita vietetään?
Helatorstai on vuotuinen kristillinen juhla, jota monissa Euroopan maissa pidetään virallisena pyhäpäivänä. Koska kristillisen, pitkän pääsiäisen vietto kestää helluntaihin, eli 50 päivää, väliin asettuu helatorstai, joka on aina 39 päivää – roomalaisen laskutavan mukaan 40 päivää – pääsiäisen jälkeen. Pääsiäisen ollessa aina sunnuntai, neljäskymmenes päivä siitä lukien on aina torstai. Helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi.
Koska pääsiäisen vieton ajankohta vaihtelee kuukalenterin mukaan, myös helatorstain ajankohta liikkuu. Yleensä sitä vietetään toukokuussa, joskus harvoin myös kesäkuussa.
Pyhä päivä
Monissa kielissä päivän nimi viittaa suoraan juhlan aiheeseen, Kristuksen taivaaseenastumiseen. Suomen kielessä sana 'hela' on kuitenkin alun perin ruotsista lainattu, joka viittaa ruotsin pyhää tarkoittavaan sanaan helg.
Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä, ja se onkin vanhan kansan mielestä ollut vuoden pyhin kirkkojuhla. Vanhan maatalouskulttuurin aikaan edeltävän rukoussunnuntain ja helatorstain välisinä päivinä kuljettiin peloilla rukoilemassa hyvää satoa, ja vanhan kansansanonnan mukaan päivä oli niin pyhä, ettei silloin ruohokaan kasva.
Vuosina 1973–1991 helatorstai oli Suomessa siirrettynä aina edellisen viikon lauantaihin ja päivän nimikin oli Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Perusteluina tuolloiselle siirrolle olivat työnantajien sekä työntekijöiden halu saada vuodelle mahdollisimman monta ehjää työviikkoa. Kirkon piirissä ei katsottu pyhäpäivien siirtoja suopeasti, ja vuosia myöhemmin se onnistuikin taivuttamaan kansaedustajat puolelleen. Vuodesta 1992 helatorstaita on juhlittu alkuperäisellä paikallaan.
Pakanallinen hela
Pakanuuden ajoilta periytyvä hela puolestaan oli kevään juhla, jota vietettiin kylvökauden alussa siksi, että jumalat olisivat suosiollisia sadon suhteen. Muinaissuomalaiset sytyttivät tuolloin helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita pahojen henkien pois hätyyttämiseksi. Karja päästettiin ensi kertaa laitumelle ja ajettiin tulien läpi tautien ehkäisemiseksi. Juhlissa myös tanssittiin kokoilla, juotiin simaa ja naiset kävivät lemmensaunassa sekä tekivät lemmentaikoja. Tapoja tunnetaan ainakin Hämeestä, Satakunnasta ja Uudeltamaalta.
Kuvat: Colourbox.com
Lähteet: almanakka.helsinki.fi, wikipedia.org
Tutustu MTV3.fi:n uuteen Lifestyle-sivustoon, josta löydät kaikki uusimmat Lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää