Eläimiä kuljettanut auto väisti vastaantulijaa ja kaatui ojaan, kyydissä 40 sikaa – liikenne poikki Mäntyharjulla

Mäntyharjulla Virransalmentien liikenne on katkaistu kyljelleen kaatuneen auton nostotöiden ajaksi, Etelä-Savon pelastuslaitos tiedottaa. 

Pelastuslaitos sai hälytyksen Virransalmentielle noin puoli kymmeneltä aamulla. Eläintenkuljetukseen tarkoitettu kuorma-auto oli väistänyt vastaantulevaa autoa ja ajautunut kaistaltaan. Sitten se oli suistunut ojaan ja kaatunut kyljelleen.

– Kuorma-auto on väistänyt hiukan liikaa sinne tien sivuun, ja kun rengas meni pehmeän puolelle, se alkoi viemään ojaan, eikä [kuorma-auto] päässyt enää ylös, palomestari Jari Iskanius kertoo.

Kyydissä 40 sikaa

Auton kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa. Ajoneuvon kyydissä oli 40 sikaa, jotka pelastuslaitos kertoo siirtäneensä toiseen kuljetusautoon.

Iskaniuksen mukaan suurin osa sioista säästyi vammoilta, mutta hän ei ole varma yksittäisten sikojen tilanteesta. Hän uskoo, että siat olivat matkalla kohti teurastamoa. 

Iskaniuksen käsityksen mukaan kyse oli inhimillisestä onnettomuudesta, jossa vastaantuleva auto on ollut hieman tavallista keskemmällä tietä, ja kuorma-auto on väistänyt turhan jyrkästi.

– Tuskin vastaantulija edes huomasi, että tämä kuorma-auto meni ojaan.

Auton nostotyöt jatkuvat arviolta puoli neljään saakka iltapäivällä, ja Virransalmentien liikenne on katkaistu sen aikana.

Päivitetty klo 14.10: Lisätty palomestarin antamat lisätiedot ja kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja