THL ei innostu ehdotuksesta tuoda nelosolut kaupan hyllylle

Julkaistu 06.02.2013 14:07(Päivitetty 19.06.2013 09:42)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Pekka Puska tyrmää Pellervon taloustutkimuksen (PTT) selvityksen, joka suosittaa nelosoluen tuomista päivittäistavarakauppaan. Puskan mukaan halpa nelosolut saattaisi lisätä alkoholikuolemia jopa sadoilla.

- Kuolemat ovat kuitenkin vain alkoholiongelmien jäävuoren huippu, Puska toteaa.

PTT:n selvityksen mukaan nelosoluen myynti kaupoissa laskisi sen hintaa neljänneksen, säästäisi noin sata pienkauppaa "kuolemalta" ja puolittaisi oluen matkustajatuonnin arvon 100 miljoonasta eurosta. Lisäksi se lisäisi valtion alkoholiverotuloja 54 miljoonaa euroa, sillä hinnan lasku nostaisi korkeammin verotettavan nelosoluen kulutusta. PTT:n laskelmien mukaan nelosoluen hinnan lasku nostaisi sen osuutta myynnistä 24 prosenttiin.

Puhtaan alkoholin kokonaiskulutusta muutos kasvattaisi tutkimuksen mukaan kolme prosenttia. Haittakulutus kasvaisi vajaat kaksi prosenttia.

Tutkimuksen ovat rahoittaneet Päivittäistavarakauppa ry ja Panimoliitto. Aineistona on käytetty alkoholin vähittäismyyntitietoja juomaryhmittäin vuosilta 1990-2010.

(MTV3 - STT)

Keskustelua voi jatkaa MTV3 Uutisten Facebook-sivuilla.

Kauppapomo: Nelosolut pitäisi pienkaupat hengissä

PTT: Nelosoluen hinta laskisi ruokakaupassa

Panimoliitto: Nelosolut kauppoihin

Mietojen oluiden osuus myynnistä vielä pieni

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa