Testissä iPhone 6s: Nämä ominaisuudet puoltavat hankintaa – ja nämä eivät

IPhone 6s on ulkoisesti sama puhelin kuin edeltäjänsä, mutta uusia ominaisuuksia siinä on enemmän kuin on totuttu näkemään aikaisemmissa s-malleissa. Kyseessähän ei ole täysiverinen päivitys iPhonesta, vaan niin sanottu kasvojenkohotus.

Tällä kertaa Apple on kuitenkin panostanut uutuuteen ja lisännyt siihen uusia teknologioita. Kyseessä ei siis ole ainoastaan nopeammalla prosessorilla varustettu ”rahastus”.

Ulkoisesti

Kädessä iPhone 6s tuntuu täsmälleen samalta kuin edeltäjänsä, mutta yhdessä asiassa ero on merkittävä. Puhelin on nimittäin selvästi painavampi kuin iPhone 6. Ero on lukemissa vain alle 20 grammaa, mutta kädessä painoeron huomaa taatusti. Ensi alkuun se jopa haittasi hieman, koska uuden iPhonen käyttäjä ei ole yleensä tottunut painavampaan puhelimeen verrattuna vanhaan malliin.

Apple käyttää s-mallissaan erittäin vahvaa alumiinia, jolla pyritään välttämään viime vuoden kuutosmallin kohdalla raportoituja taipumisongelmia. iPhone 6s:n alumiini on vahvinta, mitä Apple on koskaan käyttänyt puhelimissaan. Myös näyttölasia on vahvennettu ja sen pitäisi kestää paremmin tiputusta.

Ulkoisesti iPhone 6s ei tuo mitään uutta aikaisemman kuutosen käyttäjälle. Laitteen rakenne on kuitenkin vahvempi, mikä on tervetullut uudistus.

3D Touch

3D Touch on Apple Watchista tuttu teknologia, joka rekisteröi kosketusnäytön voimakkaamman painalluksen ja avaa käyttäjälle esimerkiksi pikavalikoita suoraan iPhonen kotinäkymään. Tällöin käyttäjä pääsee esimerkiksi luomaan sähköpostiviestin avaamatta varsinaisesti sovellusta. 3D Touch on parhaimmillaan silloin, kun puhelimen käyttö oikeasti nopeutuu. Karttasovelluksen kuvakkeesta pääsee valitsemaan suoraan reitin kotiin ja kamerakuvake antaa mahdollisuuden siirtyä suoraan selfie-kuvaukseen.

Sovellusten sisällä mielenkiintoisinta on viestien ”kurkkiminen”, jolloin sovellus ei kerro vastaanottajalle, että viesti on luettu. Tätä ominaisuutta voi tarvita esimerkiksi silloin, kun käyttäjä ei halua kertoa vastaanottajalle että on nähnyt viestin. Kuvagalleriasta pääsee jakamaan kuvia aikaisempaa nopeammin painamalla halutun kuvan kohdalla voimakkaammin. Kalenterissa päiväkohtaisia merkintöjä voi tarkastella kätevästi painamalla näyttöä voimakkaasti kyseisen päivän kohdalla.

3D Touchin käyttämisestä voit lukea tarkemmin aikaisemmasta jutustamme.

3D Touch on selkeästi lisäarvoa tuova ominaisuus, joka tekee iPhone 6s:stä ostamisen arvoisen, etenkin jos käytössä ei ole vielä aikaisempaa kuutosmallia.

Kamera

Apple on tuonut iPhone 6s:n käyttäjälle 4K-videokuvauksen. Ominaisuutta on odotettu, sillä 4K-kuvaus on jo pitkän aikaa löytynyt Android-puhelimien huippumalleista. Käytännössä 4K:sta on eniten hyötyä suhteellisen lyhyiden videoklippien kuvaamisessa, joissa halutaan korostaa kuvan tarkkuutta. 4K-video vie runsaasti tallennustilaa, joten jatkuvaan käyttöön se ei sovellu. Varsinkaan, jos käytössä ei ole 128-gigainen muistiversio.

6s tuo myös uudenlaisen kuvaviestimahdollisuuden, kun käytössä on Live Photos. Kyseessä on ”minivideo”, joka kuvaa tapahtumia 1,5 sekuntia ennen ja jälkeen kuvan ottamisen. Tämän jälkeen iPhone tekee otoksesta videon, jonka voi jakaa eteenpäin. Eläviä kuvia voi katsella kuvagalleriassa painamalla voimakkaammin kyseisen kuvan päältä.

Ominaisuudessa on kuitenkin ongelmansa. Live Photon alku muuttuu helposti epäselväksi, jos kamera on tärähtänyt kuvanottovaiheessa. Ominaisuus ei ole myöskään parhaimmillaan vähäisessä valaistuksessa.

Takakameran megapikselien määrä on kasvatettu kahteentoista. Tämä parantaa kuvien laatua, ainakin jos niitä aikoo suurentaa. Arkipäiväisessä käytössä ero edelliseen iPhone-malliin ei ole merkittävä. IPhone-puhelinten kameroista tuttu nopea tarkennus toimii uutuudessakin mallikkaasti.

Selfie-kameran parannukset ovat merkittävämpiä. Nyt kameran kennossa on viisi megapikseliä, mikä on roima parannus entiseen. Etukamerassa käytössä ovat kaikki samat kuvausominaisuudet kuin takakamerassa. Mukana on myös salama, sillä iPhone 6s osaa käyttää näytön reunuksia salamana. Näyttö välähtää tarvittaessa erittäin kirkkaasti ja parantaa näin hämärässä otettujen selfie-kuvien laatua. IPhonen näyttö kytketään salamamoodissa hetkellisesti kirkkaammaksi kuin mitä näytön normaali maksimikirkkaus antaisi myöden. IPhone osaa tarkkailla kuvausympäristön väritasapainoa ja säätää valkotasapainon sen mukaiseksi.

IPhone 6s:n kameraominaisuudet kokonaisuudessaan tarjoavat selkeän parannuksen aikaisempaan malliin verrattuna.

Näyttö

Apple ei ole lähtenyt mukaan 4K-näyttökisaan Android-puhelinten kanssa. Tätä voi pitää hyvänä, sillä 4K-näytöt kuluttavat merkittävästi puhelimen akkua. Apple on pysynyt näytöissään retina-tarkkuudessa, jonka se esitteli jo iPhone 4:ssä.

Tarkkuudeltaan iPhonen näyttö ei yllä enää kärkikastiin. Selvästi halvemmat älypuhelimet tarjoavat nykyisin tarkemman näytön. Iphonen näyttö ei yllä edes 1080p -teräväpiirtotarkkuuteen. Samsungilla on mallistossaan selvästi halvempia puhelimia, joiden näytön resoluutio on neljä kertaa tarkempi.

Kontrastissa iPhone häviää kilpailijoiden (esimerkiksi Samsungin) oled-näytöille, jotka tarjoavat erittäin syvän mustan ja kirkkaan valkoisen.

Se ei muuta sitä tosiasiaa, että iPhonen näyttö on edelleen kirkas ja värikylläinen. Kontrastissa iPhone häviää kilpailijoiden (esimerkiksi Samsungin) oled-näytöille, jotka tarjoavat erittäin syvän mustan ja kirkkaan valkoisen. Näytön tarkkuus häviää selvästi jopa isommalla iPhpne 6s Plus -mallille, mutta erityisen selvästi Android-huippupuhelimille. Onkin oletettavaa, että Apple uudistaa näyttönsä seuraavassa iPhone-mallissaan.

IPhone 6s:n näyttö ei tarjoa mitään uutta edelliseen malliin verrattuna.

Prosessori

IPhone 6s käyttää Applen uusinta A9-prosessoria, joka paperilla on selvästi edeltäjäänsä nopeampi, mutta käytössä eroa ei juuri huomaa.

Prosessori ei tuo merkittävää nopeuseroa aikaisempaan malliin verrattuna.

Akun kesto

A9-prosessori on aikaisempaa versiota energiatehokkaampi. Vaikka Apple käyttää uutuudessaan edellisvuoden mallia pienempää akkua, akun kestossa ei ole merkittävää eroa. IPhone 6s:n saa kuitenkin ladata päivittäin. Täyden päivän se kestää vain kevyessä käytössä.

Tykkäsimme

  • 3D Touch
  • Kameraominaisuudet

Emme tykänneet

  • Näytön tarkkuus
  • Lisääntynyt paino

Apple on kuitenkin paneutunut akun kestoon aikaisempaa tarkemmin. Android-puhelimista tuttu virransäästötila löytyy nyt myös iPhonesta. IOS 9 -käyttöjärjestelmä tuo mukanaan myös listauksen sovellusten käyttämästä akkukapasiteetista.

Akun kesto ei ole merkittävästi parempi eikä huonompi kuin iPhone 6:ssa.

Yhteenveto

Uusin iPhone on merkittävä parannus edelliseen, mutta toisaalta viime vuoden kuutosmalli on edelleen erittäin houkutteleva vaihtoehto. Kuutosen hintaa on laskettu ja sen ominaisuudet eivät juurikaan kalpene kilpailijoiden huippumallien rinnalla. IPhone 6s on erityisen suositeltava ostos 5S-mallin omistajalle, joka saa selvästi paremman puhelimen ja lisää ominaisuuksia.

Lue myös:

    Uusimmat