Tenniksen paha poika sylkäisi päin katsojaa Wimbledonissa – puolusteli temppuaan räikein kommentein

Tenniksen pahana poikana tunnettu Nick Kyrgios joutui jälleen varsin kiistanalaisen tilanteen keskelle syljettyään katsojan suuntaan Wimbledonissa. Kyseinen fani oli aussitähden mukaan solvannut häntä sanallisesti koko ensimmäisen kierroksen ottelun ajan.

27-vuotias Kyrgios, joka voitti brittiläisen Paul Jubbin viisieräisessä jännitysnäytelmässä 3–2 (3-6, 6-1, 7-5, 6-7, 7-5) päästäkseen toiselle kierrokselle, kääntyi voittonsa jälkeen fanin puoleen ja sylkäisi tämän suuntaan.

– Tänään, voitettuani ottelun, käännyin saman tien hänen puoleensa, kuumaverinen Kyrgios myönsi pelin jälkeen.

– Olen ollut tekemisissä vihan ja negatiivisuuden kanssa jo pitkään, joten en tunne olevani tuolle henkilölle mitään velkaa.

Maailmanrankingin 40. sijalla oleva Kyrgios kertoi myös pyytäneensä, että fani poistettaisiin katsomosta.

– Hän kirjaimellisesti tuli otteluun vain sekoittamaan pakkaa ja halveksimaan. Se on ihan okei. Mutta jos annan samalla mitalla takaisin, niin se on vain hyväksyttävä, hän lisäsi.

Kyrgios, joka keskusteli erotuomari Marija Cicackin kanssa lähes koko ottelun läpi, syytti sosiaalista mediaa joidenkin fanien käytöksestä.

– Rakastan tätä turnausta, sillä ei ole mitään tekemistä Wimbledonin kanssa, hän sanoi.

– Luulen vain, että sosiaalisessa mediassa on kokonainen sukupolvi ihmisiä, jotka kokevat, että heillä on oikeus kommentoida jokaista asiaa negatiivisesti. Se vain siirtyy oikeaan elämään.

Kyrgios sai ottelussa varoituksen lyötyään pallon stadionin ulkopuolelle ja haukkui yhtä linjatuomaria "vasikaksi" hänen mentyä yhdessä vaiheessa erotuomarin puheille.

– En tehnyt mitään, ja hän meni tuomarin luo ja kertoi hänelle jotain, mitä en sanonut. Hänen mielestään oli relevanttia mennä juoksemaan erotuomarin luo ja tehdä itsestään numero. Kukaan ei tullut tänne katsomaan häntä, Kyrgios tilitti.

Eräässä vaiheessa ottelua Kyrgiosin kuultiin sanovan: "En kai minäkään ala taputtamaan, kun he skannaavat p*skaa supermarketissa?"

Ottelun jälkeen hän puolusteli kommenttejaan entistä turhautuneempana.

– En ole koskaan mennyt kenenkään toisen työpaikalle vain räikeästi sylkäistäkseni tai halveksiakseni häntä. En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät niin urheilijoille. Miksi he kokevat, että se on hyväksyttävää? Kyrgios kyseenalaisti.

– Sitä tapahtuu [urheilussa] yhä enemmän. Katsojat ovat niin epäkunnioittavia urheilijoita kohtaan. Minusta se ei ole OK. Oletteko koskaan menneet supermarkettiin ja alkaneet haukkumaan jollekin [työntekijälle], joka skannaa ruokatavaroita? Ette, joten miksi he tekevät niin Wimbledonissa? Miksi?

Lähde: ESPN

Lue myös:

    Uusimmat