Teleoperaattori Telia kertoo, millaisia huijauspuheluita Suomeen juuri nyt soitetaan.
Suomeen soitettiin eniten huijauspuheluita tanskalaisista numeroista, teleoperaattori Telia kertoo. Telian riskienhallintapäällikkö Antti Turunen piti tätä todella yllättävänä.
– Tyypillisesti kärkisijaa pitää Iso-Britannia ja toisena on Yhdysvallat. Nyt ne jäivät hopealle ja pronssille torjuttujen puheluiden määrissä, kun tanskalaiset numerot kiilasivat kärkeen, Turunen sanoo.
Yhteenstä Telia on estänyt alkuvuonna yli 4,5 miljoonaa asiakkaidensa liittymiin soitettua huijauspuhelua. Viime perjantaina 15. toukokuuta nähtiin huijausruuhkahuippu, kun Telia sai torjua yli 125 000 huijauspuhelua yhden tunnin aikana.
Yksi huijauspuheluiden luonteenpiirteistä onkin se, että niitä vyörytetään kohdistettuina ryppäinä. Tarkkana kannattaa olla etenkin virastoaikaan, jos keskellä työkiirettä puhelin värisee tuntemattomasta numerosta kerta toisensa jälkeen.
– Rikolliset pyrkivät kilauttelemaan juuri arjen kiireen keskelle ja saamaan pahaa-aavistamattoman henkilön haksahtamaan heikossa hetkessä, Turunen jatkaa.
Telia varoittaa, että huijarit keksivät jatkuvasti uusia konsteja, joten myös operaattorien on kehitettävä huijaritorjuntaansa.
Telian vinkit – näin soitat ja vastaat puhelimella turvallisesti
• Katso, mistä numerosta sinulle soitetaan. Huijarit soittavat Suomeen usein maista, joiden suuntanumerot näyttävät pikaisesti katsottuna suomalaisille tutuille numeroille.
• Ajattele ennen kuin toimit. Huijarit pyrkivät iskemään kiinni heikkona hetkenä arjen kiireen keskellä.
• Älä soita takaisin ulkomailta tulleeseen lyhyeen puheluun, jonka soittajaa et tunne.
• Ole erityisen tarkkana, jos odottamaton puhelu tulee pikaviestisovelluksen kautta. Rikolliset soittavat yhä useammin viestisovellusten kautta kiertääkseen teleoperaattoreiden estoja ja suojauksia.
• Jos vastaat epähuomiossa puheluun, jota epäilet huijaukseksi, sulje puhelin.
