Suomi on Naton mallioppilas, ainakin jos puolustusmenotavoitetta katsotaan.
Suomi ylittää tänä vuonna reilusti sotilasliitto Naton puolustusmenotavoitteen, joka koskee laajemmin yhteiskunnan turvallisuutta, kertoo puolustusministeriö. Tänä vuonna toteutuvat kustannukset ovat 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Osana Naton uutta viiden prosentin puolustusmenotavoitetta liitto vaatii, että jäsenmaiden on käytettävä 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta laajemmin yhteiskunnan turvallisuutta vahvistaviin menoihin. Loput 3,5 prosenttia tulee osoittaa varsinaisiin puolustusmenoihin.
1,5 prosentin tavoitteeseen luetaan muun muassa siviilivalmiuden turvaamiseen liittyviä menoja.