Tehtävänsä jättävä Rene Fasel pitää Tampereen areenahankkeesta – sopimus on silti saatava: ”Kinkkinen tilanne”

Lopullinen päätös jääkiekon MM-kisojen vuoden 2022 pelipaikoista roikkuu vielä Jääkiekkoliiton ja halliyhtiön sopimuksettoman tilan takia. Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel pitää kuitenkin Tampereen uuden monitoimiareenan suunnitelmista.

IIHF:n hallitus on pitänyt alkuviikolla kokousta Tampereella. Vuoden 2022 MM-kisat on jo aiemmin myönnetty Helsingille ja Tampereelle, mutta kisapaikkakunnatkin voivat vielä vaihtua, jos matkaan tulee mutkia.

Tampereen monitoimiareena valmistunee ajoissa, mutta Jääkiekkoliitolla ja halliyhtiöllä ei ole vielä sopimusta.

– Tilanne on kinkkinen. Ennen lopullista ilmoitusta pitää saada sopimukset aikaan, Fasel sanoi MTV Urheilulle.

– Tampere on todennäköinen vaihtoehto, mutta sopimus ei saa olla ylihintainen. Jos sopimusta ei löydy, sitten meille jää vaihtoehdoksi vaikka Turku.

IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola liputtaa vahvasti Tampereen hallin puolesta, mutta muistuttaa, ettei lopullista sinettiä ole lyöty.

– Ei korkata vielä samppanjapulloa. Rahasta neuvotteluista on kyse, mutta en usko, että isoista asioista on enää kiinni, Kummola sanoi.

Fasel itse ei ole avaamassa Suomen kisoja, sillä hän jää pois IIHF:n presidentin tehtävistä vuoden 2020 syyskuussa. Onko muutos isompi sinulle vai IIHF:lle?

– Varmasti minulle, olen ollut niin pitkään bisneksessä, Fasel naurahti.

Samalla ovenavauksella lähtee Kalervo Kummola.

– Eiköhän sieltä löydy jatkajia tilalle, Kummola sanoi.

”Teknologia kehittynyt 20 vuodessa”

Fasel näki Tampereen uuden areenan presentaation ja oli erittäin vaikuttunut.

– Hallin suunnittelijat ovat vierailleet maailman parhailla areenoilla ja ottaneet niistä vaikutteita, Fasel kehui.

Kummola vakuutti, että Tampereen radan yläpuolelle rakennettava areena on valmis kesällä 2021. Kannen rakennustyöt ovat jo hyvässä vauhdissa.

Kummola on ollut lukuisten suomalaisten hallihankkeiden taustalla vuosikymmenten aikana.

– Siitä tulee hieno areena. Teknologia on kehittynyt paljon 20 vuodessa, Kummola viittaa vuonna 1997 valmistuneeseen Hartwall Arenaan.

Lue myös:

    Uusimmat