Täydellisten kuppikakkujen salaisuus – chiliä, suklaata ja kinuskia!

Helsinkiläisen kuppikakkuyritys Mormorcupcakesin asiakas- ja tuotevastaava Lee Ehnqvist paljastaa miten syntyvät täydelliset kuppikakut.

Cupcakesit eli kuppikakut ovat olleet trendiherkkua esimerkiksi Amerikassa jo useampien vuosien ajan, ja pikku hiljaa nämä kauniit ja herkulliset leivokset ovat rantautuneet myös Suomeen. Erimakuiset kuppikakut sopivat mainiosti jälkiruokapöytään, mutta niitä valmistetaan yhä enemmän myös suolaisina versioina. Perinteisen suklaakuorrutuksen sijaan kuppikakkuja voi maustaa vaikkapa lohella ja tuorejuustolla.

Ihanat kuppikakut -kirjan alkuvuodesta yhdessä Sanna Kiiskin kanssa julkaissut Mormorcupcakesin asiakas- ja tuotevastaava Lee Ehnqvist tietää salat täydellisiin kuppikakkuihin.

– Kuppikakkujen valmistaminen ei ole hankalaa, kun keskittyy siihen tekemiseen. Ihan ensimmäiseksi kannattaa lukea ne ohjeet kunnolla. Ohjeita pitää seurata ja raaka-aineet punnita tai mitata tarkasti, Ehnqvist neuvoo.

Kriittisin vaihe kuppikakkujen valmistamisessa lienee kananmunien vaahdottaminen, mutta myös muutamassa muussa kohdassa kannattaa olla valppaana.

– Munat eivät vaahtoudu, jos kulho on vähänkin rasvainen tai muuten likainen. On myös tärkeää, että kaikki raaka-aineet ovat samanlämpöisiä, kun niitä vaahdottaa. Kun voin ja sokerin sekaan lisätään kananmunat, niin kaiken on oltava samanlämpöistä. Silloin ne sekoittuvat parhaiten. Siinä vaiheessa kun vehnäjauhot lisätään joukkoon, niin taikinaa ei enää vatkata vaan sekoitetaan varovasti

Kokeile kotona: Kinder-cupcakes, Nutella-cupcakes ja Chili-suklaa-cupcakes

Ihanat kuppikakut -kirjan reseptien joukosta löytyy myös suomalaisjulkkisten omia kuppikakkureseptejä. Kokeile Tuomas Enbusken chili-suklaakuppikakkuja kinuskilla ja sormisuolalla, Sami Garamin Nutellakuppikakkuja tai Janne Katajan Kinder-kuppikakkuja:

Reseptit kirjasta Sanna Kiiski & Lee Ehnqvist: Ihanat kuppikakut (Paasilinna 2013). Kirjan tuottoja lahjoitetaan vähävaraisia lapsiperheitä ja huostaanotettuja lapsia auttavan Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnan tukemiseen.

Petra Kiiski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat