Monet ihmiset voivat tiedostamattaankin kerätä ympärilleen suuret määrät tavaraa. Ongelma ilmenee yleensä silloin, kun hamstraaminen vaikeuttaa arkea.
Ammattijärjestäjä Maria Laitinen kertoo Studio55.fi-lähetyksessä, että suuret muutokset elämässä voivat aiheuttaa joillain henkilöillä tarpeen säilyttää ja kerätä tavaraa.
– Masennus on tosi usein syynä hamstraamiselle tai se, että on tapahtunut jotain traagista, kuten puolison kuolema esimerkiksi onnettomuudessa.
Edesmenneen puolison tavarat voivatkin helposti jäädä kaappeihin, eikä niitä välttämättä käydä edes läpi.
Syynä hamstraamiselle voi olla myös vanhempien kuolema, jolloin kuolinpesän tavarat tuodaan kotiin. Nämä esineet voivat seistä hyvinkin kauan koskemattomana kaapissa.
Laitinen kertoo, että tavara voi tuoda monelle turvaa ja tunteen siitä, että elämä jatkuu.
Milloin hakea apua?
Tavaran haaliminen voi kuitenkin mennä liiallisuuksiin.
– Apua tulisi miettiä siinä vaiheessa, kun tavaran määrä ahdistaa. Jos ovesta ei pääse sisään, eikä huoneita pysty käyttämään siihen tarkoitukseen, mihin ne on tarkoitettu, Laitinen sanoo.
Tavaran sullominen kaappeihin saattaa olla myös merkki ongelmasta. Laitisen mukaan niistä löytyykin usein kilokaupalla muovipusseja ja sellaista sälää, jota ei tule koskaan tarvitsemaan.
Voiko hamstraamisesta oppia pois? Miksi lapsilla voi olla suuri vaikutus kerääntyvän tavaran määrään? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää