Tietokirjailija Markus Hotakainen valottaa tuoreessa kirjassaan, Mustat aukot – ajan ja avaruuden rajalla, avaruuden mysteereitä.
– Mustat aukot ovat tietynmassaisten tähtien elämän päätepisteitä tai galaksien keskustoissa olevia supermassiivisia aukkoja, jotka gravitaatiollaan hallitsevat aika pitkälti galaksin kehitystä, Hotakainen selventää.
Maallikot ovat perinteisesti ajatelleet, että musta aukko on kuin "kuoppa", johon painovoima imee materiaa sisäänsä.
– Jos ajatellaan kolmiulotteista maailmaa kaksiulotteisena, musta aukko on kuoppa. Mutta kun tähden fuusioreaktiot siellä keskellä hiipuvat, ei ole mitään painetta, mikä vastustaisi gravitaatiota ja tähti luhistuu kasaan.
– Jos se on riittävän iso – joitakin kertoja aurinkoa suurempi – niin se luhistuminen ei pääty mihinkään ennen kuin se on pieni matemaattinen piste, jonka tilavuus on nolla, mutta tiheys on ääretön.
Mustia aukkoja ei voi nähdä
Kun puhutaan mustien aukkojen havaitsemisesta, ei voida sanoa, että joku olisi niitä oikeasti nähnyt sanan varsinaisessa merkityksellä.
– Näkeminen on ehkä liioiteltu sana, koska musta aukko nimensä mukaisesti ei säteile mitään. Sen gravitaatio on niin valtava, että sieltä ei pääse valokaan karkuun.
– Mutta kun mustaan aukkoon syöksyy ainetta, niin ennen kuin se hujahtaa syövereihin, se kuumenee hyvin paljon ja säteilee voimakkaasti röntgensäteilyä. Tämän perusteella on kyetty löytämään kohteita, jotka ovat muuten näkymättömiä, mutta hyvin massiivisia ja silloin se ei voi olla mikään muu kuin musta aukko.
Uusia syntyy ja ajan myötä vanhoja katoaa
Avaruudessa syntyy myös uusia mustia aukkoja.