Tästä ei rangaistusta? Sebastian Vetteliltä pöyristyttävä temppu Venäjän GP:ssä – "Hyvin vaarallista touhua"

Ferrarin saksalaiskuski Sebastian Vettel oli aiheuttaa karmean kolarin Venäjän GP:ssä, kun hän peitteli pöyristyttävällä tavalla Mercedeksen brittikuskia Lewis Hamiltonia ensimmäisten varikkopysähdysten jälkeen. Temppu meni tuomaristolla läpi sormien.

Tilanteessa Hamilton yritti kuitata takaisin sijoituksensa, jonka hän oli menettänyt Vettelille pysähdyksien yhteydessä. Sotshin radan pääsuoralla Hamilton sai hyvän imuavun, minkä myötä hän lähestyi kovaa vauhtia Vetteliä.

Hamilton meni sisäpuolelle, tässä tapauksessa oikealle, minkä yhteydessä Vettel lähti tekemään peittelyliikkeitä.

Vettel ei tehnyt vain yhtä, vaan kaksi peittoa, mikä herätti kummastusta jo kisan aikana.

Venäjän GP:n tuomaristo otti tilanteen käsittelyyn. Yllättäen Vettel ei saanut kuitenkaan tempustaan minkäännäköistä rangaistusta. Tämä ihmetytti muun muassa C Moren F1-asiantuntijoita Ossi Oikarista ja Toni Vilanderia.

– Tuomariston perustelu oli se, että toinen liike ei ollut riittävän suuri, jotta siitä olisi pitänyt rangaista. Eihän siellä ollut Hamiltonille tilaa seinän ja Vettelin auton välissä. Jos Hamilton olisi tunkenut sinne, niin molemmat kaverit olisivat olleet pihalla, Oikarinen sanoi.

– Vaarallista. Tuossa on vauhtia 340 kilometriä tunnissa, Vilander sanoi tilanteen analysoinnin yhteydessä.

Oikarinen ihmetteli sitä, miksi F1-tuomariston linja heittelee sen mukaan, minkä tallin kuskeja tilanne koskee.

– Jäi hampaaton kuva tuomaristosta. Ei uskalleta puuttua sen kaverin toimiin, joka on MM-sarjassa toisena. Toki, ymmärrän urheilullisen puolen, että jos Vetteliä olisi rangaistu tai jopa diskattu, niin MM-taisto olisi ollut ohi. Silti, uskallan väittää, että jos tässä olisi ollut muita kavereita ajamassa kuin nämä kaksi, niin ihan varmasti olisi tullut varoituksia ja rangaistuksia. Jos Sergei Sirotkin olisi ollut blokkaamassa tuolla tavalla Vetteliä, niin millainen huuto siitä olisi noussut, Oikarinen kyselee.

– Kyllä sen linjan pitää olla kaikille sama. Ei kaveria voi kiilata betoniseinään ja sillä tavalla ruveta peittelemään. Se on hyvin vaarallista touhua, jos yhtäkkiä molemmat ovat suoran päässä laitteet solmussa. Se ei ole tervettä, Oikarinen painotti ja viittasi tilanteen uhkiin.

Vilanderin mukaan Vettelin pieni synninpäästö oli se, että hän ei enää tehnyt seuraavassa ohitusyrityksessä niin selvää peittelyliikettä.

Kyseisen tilanteen analyysi ja itse tilanne näkyy ylälaidan videolta.

 

Lue myös:

    Uusimmat