Brittitutkijat ovat kehitelleet uuden superterveellisen, purppuranvärisen tomaatin.
Englantilaiset tiedemiehet ovat onnistuneet luomaan geenimanipulaation avulla uuden, runsaasti terveyshyötyjä sisältävän tomaattilajikkeen. Tomaattilajike kasvatettiin Kanadassa, jossa geenimanipulaation liittyvät lait ovat Eurooppaa löyhemmät. Tutkijat aikovat valmistaa ensimmäisestä valmistuneesta sadosta yli 2000 litraa tomaattimehua tutkimuskäyttöön. Tutkimuksilla tiedemiehet pyrkivät todistamaan tomaatin terveellisyyden ja kaupallistamaan tuotteen tulevaisuudessa.
Tutkijoiden mukaan purppuranvärisillä tomaateilla on huikeita terveyshyötyjä, muun muassa tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia. Lisäksi tomaattien on jo osoitettu laboratoriokokeissa hidastavan syöpää hiirillä. Uudet supertomaatit säilyvät myös tuplasti tavallisia tomaatteja pidempään kaupoissa.
Tomaattien purppura väri on peräisin sen sisältämistä antosyaani-yhdisteistä, joita on myös esimerkiksi mustikoissa, karhunvatukoissa ja muissa tummanvärisissä marjoissa. Uusissa tutkimuksissa aiotaankin selvittää, miten purppuran tomaatin ja tomaattimehun sisältämät antosyaanit vaikuttavat syöpää, sydäntauteja ja muita kroonisia sairauksia sairastavien ihmisten ruokavaliossa.
Uuteen supertomaattiin liittyvää tutkimusta on rahoittanut myös Euroopan Unioni.
Lähde: Daily Mail
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
06:49
Esapekka Lapin ulosajosta kova puhuttelu – raju tärsky sisälsi alokasmaisia piirteitä
-
06:47
Uskaltaisitko päästää tekoälyn lääkäriksesi? Se on jo käytössä ja paranee jatkuvasti, kertoo työelämäprofessori
-
06:45
Nato valmiina lisäämään rauhanturvajoukkojaan Kosovossa
-
06:12
Slovakia äänestää tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa – ennakkosuosikkina Venäjä-myönteisen ex-pääministeri Ficon puolue
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
Lataa lisää